Kosminen kvartetti

Avaruus voi olla yksinäinen paikka. Ei kuitenkaan aina, kuten tämä HCG 86 galaksikvartetti sen osoittaa. Kuva on otettu ESO:n VLT Survey Telescope eli VST-kaukoputkella. Neljä galaksia, jotka sijaitsevat noin 270 miljoonan valovuoden päässä Maasta Jousimiehen tähdistössä, muodostavat Maasta katsottuna kolmion. Niistä kolme muodostavat suoran yhden galaksin ollessa niiden alapuolella. Venyneen galaksin oikealla puolella olevat kirkkaat kohteet eivät ole osa kvartettia.

HCG tulee sanoista Hickson Compact Group, ja termiä käytetään kuvaamaan galaksiryhmiä, joissa on neljästä kymmeneen galaksia, ja joiden jäsenet ovat fyysisesti hyvin lähellä toisiaan. Pakkautumisen vuoksi tällaiset ryhmät ovat ihanteellisia ympäristöjä galaktisten vuorovaikutusten tutkimiseen, ja näissä galaksit saattavat joskus sulautua toisiinsa.

Tämän kuvan HCG 86:sta otti tähtitieteilijöiden ryhmä johtajanaan Rossella Ragusa Istituto Nazionale di Astrofisica Italiasta. Se on otettu osana VST Early-type Galaxy Survey eli VEGAS-ohjelmaa. ”VST:n avulla pystymme tutkimaan galaksien lähettyvillä olevia hyvin himmeitä rakenteita, jotka ovat menneisyydesä tapahtuneiden gravitaatiovuorovaikutusten ja yhdistymisten jäänteitä”, Ragusa sanoi. Kartoittamalla erityisesti ryhmän galaksien ja niiden ympäristöjen valojakaumaa (esitelty tässä tutkimuksessa) tutkimusryhmä päätteli, että nämä heikot rakenteet ovat jäänteitä noin seitsemän miljardia vuotta sitten tapahtuneesta satelliittigalaksien sulautumisista ryhmään.

ESO:n Paranalin observatoriossa Chilessä sijaitseva VST on yksi maailman suurimmista taivaan kartoittamiseen käytetyistä teleskooppeista. Se kartoittaa taivasta erityisesti näkyvillä valon aallonpituuksilla. Vuosi 2021 merkitsee sen toimintojen ensimmäisen vuosikymmenen vuosipäivää. Tämän aikana se on ollut mukana etsimässä aurinkokunnan ulkopuolisia planeettoja ja selvittänyt galaksimme ja koko maailmankaikkeuden rakennetta.

Oikeudet:

ESO/Ragusa, Spavone et al.

Kuvasta

Tunnistus:potw2130a
Kieli:fi
Tyyppi:Havainto
Julkaisupäivä:26. heinäkuuta 2021 6:00
Koko:4691 x 3229 px

Kohteesta

Nimi:HCG 86
Tyyppi:Local Universe : Galaxy : Type : Interacting
Etäisyys:270 miljoona valovuotta
Constellation:Sagittarius

Kuvaformaatit

Suuri JPEG
2,1 MB
Kokoruudun JPEG
197,5 KB

Zoomattavissa


Taustakuvat

1024x768
255,5 KB
1280x1024
349,6 KB
1600x1200
454,2 KB
1920x1200
512,7 KB
2048x1536
636,4 KB

Koordinaatit

Position (RA):19 51 59.28
Position (Dec):-30° 49' 32.80"
Field of view:15.64 x 10.76 arcminutes
Suuntaus:Pohjoinen on -0.0° vasen pystysuuntaan nähden

Värit ja suotimet

KaistaAallonpituusTeleskooppi
Optinen
g
480 nmVLT Survey Telescope
OmegaCAM
Optinen
r
625 nmVLT Survey Telescope
OmegaCAM
Optinen
i
770 nmVLT Survey Telescope
OmegaCAM