Komeetta NEOWISE kuvattu ESO:n päämajan yllä

Tämän aurinkokunnan ulko-osista kotoisin olevan lempinimeltään NEOWISE komeetan kuvasi kaksi ESO:n henkilökunnan jäsentä, jotka ovat myös innokkaita tähtivalokuvaajia. Kuva otettiin 8. heinäkuuta 2020 ESO Supernovan ja ESOn päämajan yltä Garchingissa Saksassa. Tähän harvinaisen upeaan kuvaan tuli mukaan myös toinen yöaikainen ilmiö: hyvin epätavalliset yölliset pilvet eli kiiltävät, jäiset pilvet, jotka näyttävät aivan veden aalloilta yötaivaalla.

Virallisesti komeetan nimeltään C/2020 F3 NEOWISE havaitsi ensimmäisen kerran NASA:n NEOWISE avaruushanke tämän vuoden maaliskuussa. Komeetan odotetaan himmenevän kuukauden aikana, mutta pysyvän paljain silmin nähtävissä koko heinäkuun ajan. Se saavuttaa lähimmän pisteensä Maasta 23. heinäkuuta, jolloin se on hieman yli 100 miljoonan kilometrin etäisyydellä.

Auringosta lähtevä lämpö, joka haihduttaa jäisen komeetan ulkokerroksia, aiheuttaa komeetan näyttävän kirkkaan hännän. Itse asiassa NEOWISE on jo selvinnyt lähimmästä kohtaamisestaan Auringon kanssa, joka oli 3. heinäkuuta 2020. On edelleen olemassa vaara, että se hajoaa sen etääntyessä Auringon kuumuudesta. Jos se pysyy ehjänä, se jatkaa matkaansa takaisin aurinkokuntamme kylmille ulkoseuduille, eikä sen odoteta palaavan 6800 vuoteen.

Linkkejä

Oikeudet:

R. Shida/ESO

Kuvasta

Tunnistus:potw2028a
Kieli:fi
Tyyppi:Valokuvallinen
Julkaisupäivä:13. heinäkuuta 2020 6:00
Koko:6720 x 4480 px

Kohteesta

Nimi:C/2020 F3 (NEOWISE)
Tyyppi:Solar System : Sky Phenomenon : Light Phenomenon : Cloud : Noctilucent
Unspecified : Technology : Observatory : Facility
Solar System : Interplanetary Body : Comet

Kuvaformaatit

Suuri JPEG
3,9 MB
Kokoruudun JPEG
304,6 KB

Zoomattavissa


Taustakuvat

1024x768
211,0 KB
1280x1024
302,7 KB
1600x1200
404,7 KB
1920x1200
455,0 KB
2048x1536
594,4 KB