Spektaakkeli La Sillan yllä

Päivänkoitto ESO:n La Sillan observatoriolla tuo esille koko Universumin loiston hämmästyttävällä tarkkuudella oman pienen planeettamme taustalla. Linnunrata levittäytyy taivaalle miljardien tähtien valaisemana ja pölyjuovien peittämänä. Tähtienvälisen pölyn pilvet ovat paksuimmillaan Jousimiehen tähdistön suunnassa, mikä myös osoittaa Linnunradan keskustan suunnan. Se on keskus, jonka ympäri näyttävät spiraalihaarat kiertävät. Galaksin keskustassa sijaitsee myös supermassiivinen musta-aukko, josta vapautuu suunnaton määrä energiaa sen syödessä ympäriltään materiaa (Sagittarius A*).

ESO:n teleskoopit ovat auttaneet tämän hirviömäisen mustan aukon ominaisuuksien selvittämisessä. Lähes kolme vuosikymmentä kestäneessä ESO:n huipputeleskooppien avulla tehdyssä tutkimuksessa on käytetty yhtä Very Large Telescope eli VLT:n 8.2 metrin Yepun yksikköteleskooppia, joka sijaitsee  ESO:n Paranalin observatoriolla, sekä 3.5 metrin New Technology teleskooppia (NTT) La Sillassa. Näiden avulla on selvitetty Linnunradan keskustaa kiertävien tähtien liikkeitä. Näiden havaintojen avulla saatiin paljon uutta tietoa alueesta, kuten sen etäisyys Maasta ja sen, että siellä olevan kohteen massa on noin neljä miljoonaa kertaa Auringon massan suuruinen.

Tämä ei ole ainoa La Sillalta peräisin oleva uskomaton tulos. Siellä olevat teleskoopit ovat keränneet todisteita sen puolesta, että pitkäkestoiset gammapurkaukset liittyvät massiivisten tähtien äärimmäisiin räjähdyksiin, sekä ne ovat olleet mukana Universumin kiihtyvää laajenemista koskevissa tutkimuksisa ja löytäneet mahdollisesti elämälle sopivan eksoplaneetan Maata lähimpänä olevalta Proxima Centauri tähdeltä.

Linkkejä

Oikeudet:

Kuvasta

Tunnistus:potw2018a
Kieli:fi
Tyyppi:Valokuvallinen
Julkaisupäivä:4. toukokuuta 2020 6:00
Koko:23284 x 8747 px
Field of View:360° x 135.2°

Kohteesta

Nimi:La Silla, Milky Way
Tyyppi:Unspecified : Technology : Observatory

Kuvaformaatit

Suuri JPEG
36,3 MB
Kokoruudun JPEG
97,8 KB

Zoomattavissa


Taustakuvat

1024x768
176,1 KB
1280x1024
278,5 KB
1600x1200
395,5 KB
1920x1200
473,9 KB
2048x1536
607,4 KB