Lehdistötiedote

ESO-tähtitieteilijä valittu astronauttiohjelmaan

16. helmikuuta 2018

ESO-tähtitieteilijä Suzanna Randall on askeleen lähempänä unelmaansa tulla ensimmäiseksi saksalaiseksi naiseksi avaruudessa. Hänet on valittu Astronautin-aloitteen uudeksi koulutettavaksi. Aloite pyrkii kouluttamaan ensimmäisen saksalaisen naispuolisen astronautin ja lähettämään hänet tutkimusmatkalle kansainväliselle avaruusasemalle. Valinta julkistettiin tänään lehdistötilaisuudessa ESO:n päämajassa Garchingissa, Saksassa.

Astronautin (saksaa: astronautitar) perustettiin vuonna 2016 innostamaan nuoria naisia valitsemaan avaruuteen, tieteeseen, matematiikkaan ja teknologiaan liittyviä ammatteja sekä lähettämään ensimmäisen naispuolisen saksalaisen astronautin avaruuteen. Se käyttää myös kansainvälisen avaruusaseman (ISS) mikropainovoimaympäristöä tutkiakseen kuinka naiskeho reagoi painottomuuteen [1].

Tiedetaustansa ja urheilullisten lahjakkuuksiensa ansiosta Suzanna Randall valittiin yhdeksi Astronautin-koulutettavaksi. Kölnissä syntynyt 38-vuotias opiskeli tähtitiedettä Iso-Britanniassa ennen valmistumistaan kanadalaisesta Montrealin yliopistosta filosofian tohtoriksi astrofysiikan alalla. Tällä hetkellä Randall työskentelee ESO-tähtitieteilijänä.

Randall aloitti ESO-uransa ESO-tutkijakoulutettavana ja tekee nyt töitä ALMA-projektille, joka on Chilen Atacaman autiomaan alueella maailman suurinta radioteleskooppia käyttävä kansainvälinen yhteistyöhanke. ALMA käsittää 66 jättimäistä antennia, jotka tekevät havaintoja millimetri- ja alimillimetriaallonpituuksilla ja on tehokkain tähtitieteellinen observatorio viileän ja etäisen maailmankaikkeuden tutkimuksiin [2]. Randall tutkii myös sykkivien, sinisten alikääpiötähtien evoluutiota. Hän on ollut innokas varjoliidon harrastaja useiden vuosien ajan, hän on kouluttautunut joogaohjaajaksi ja hän nauttii talviurheilulajeista.

Astronautin-ohjelman astronauttiehdokkaat tutustuvat ISS:n olosuhteisiin ja oppivat aseman järjestelmistä ja toiminnoista. Ohjelma käsittää myös osallistumisen moniin aktiviteetteihin, jotka vaativat paljon ehdokkailta, mukaanlukien parabolisia lentoja, selviytymistaito-koulutusta, lentokoulutusta ja robotiikan opettelua.

Randall selittää mikä innosti hänet hakemaan Astronautin-ohjelmaan: "Haluan näyttää, että tavalliselle naiselle on mahdollista kehittää astronautiksi valmistumisen vaatimat tiedot ja taidot. Ajattelen myös, että on tärkeää, että naiset ovat edustettuina yhteiskunnan kaikilla tasoilla. On sanomattakin selvää, että naiset työskentelevät avaruudessa."

Seuraavien kahden vuoden aikana Randall kilpailee ainoasta avaruuslentopaikasta 34-vuotiaan meteorologi Insa Thiele-Eichin kanssa. Huhtikuussa 2017 Thiele-Eich valittiin ohjelmaan Eurofighter-lentäjä Nicola Baumannin ohella, 400 ehdokkaan joukosta. Baumannin lähdettyä ohjelmasta valintakomitea päätti yksimielisesti antaa Suzanna Randallille hänen paikkansa.

"Olemme iloisia, että Suzanna Randall voi aloittaa suoraan koulutuksen perustuen aikaisempaan tietämykseensä astrofyysikkona," sanoo Claudia Kessler, Astronautinin aloitteentekijä.

Randallin ja Thiele-Eichin koulutusta tukee avaruusteknologiayritys Airbus. Innovaatioyritys HYVE työskentelee Astronautinin kanssa haastavan joukkouttamiskampanjan parissa. Yhdessä ne kehittävät ideoita ja ratkaisuja ensimmäisen naispuolisen saksalaisen astronautin avaruuslennon rahoittamiseksi. Tapahtuman lehdistötilaisuutta tuki berliiniläinen IWG Isolier Wendt GmbH.

Lisähuomiot

[1] Kansainvälinen avaruusasema (ISS, International Space Station) on keinotekoinen asuttava satelliitti, jonka mahdollisti Euroopan, Yhdysvaltain, Venäjän, Japanin ja Kanadan yhteistyö. Painoltaan 360-tonnisen ISS:n tilavuus on yli 820 kuutiometriä paineistettua tilaa, mikä on riittävä sen kuudesta astronautista koostuvan miehistön ja laajan tieteellisten kokeiden valikoiman tarpeisiin. Aseman rakentaminen alkoi marraskuussa 1998.

[2] Kymmenen kertaa NASA:n ja ESA:n Hubble-avaruusteleskooppia paremman erotuskyvyn ansiosta ALMA käsittelee joitakin kosmisen alkuperämme syvimmistä kysymyksistä. Jättiläisantennien valtavaa sarjaa käytetään tutkimaan tähtien, planeettajärjestelmien, galaksien ja itse elämän rakennusosasia. ALMA-observatorio käyttää huipputeknologiaa saavuttaakseen tieteelliset tavoitteensa toimiessaan Andien suuren korkeuden haastavissa olosuhteissa.

Lisätietoa

ESO on Euroopan johtava hallitustenvälinen tähtitieteen organisaatio ja maailman tieteellisesti tuotteliain tähtitieteellinen observatorio. ESO:lla on 16 jäsenmaata: Alankomaat, Belgia, Brasilia, Espanja, Iso-Britannia, Italia, Itävalta, Portugali, Puola, Ranska, Ruotsi, Saksa, Suomi, Sveitsi, Tanska ja Tšekin tasavalta. ESO toteuttaa kunnianhimoista ohjelmaa, joka keskittyy tehokkaiden maanpäällisten havaintovälineiden suunnitteluun, rakentamiseen ja käyttöön. Välineiden avulla tähtitieteilijät voivat tehdä merkittäviä tieteellisiä löytöjä. ESO:lla on myös johtava asema tähtitieteen tutkimuksen kansainvälisen yhteistyön edistämisessä ja organisoinnissa. ESO:lla on Chilessä kolme ainutlaatuista huippuluokan observatoriota: La Silla, Paranal ja Chajnantor. ESO:lla on Paranalilla Very Large Telescope (VLT), maailman kehittynein näkyvää valoa havainnoiva tähtitieteellinen observatorio, ja kaksi kartoitusteleskooppia. VISTA toimii infrapuna-alueella ja on maailman suurin kartoitusteleskooppi. VLT Survey Telescope on suurin vartavasten taivaan näkyvän valon kartoitukseen suunniteltu teleskooppi. ESO on yksi maailman suurimman tähtitieteellisen projektin, ALMA-teleskoopin pääyhteistyökumppaneista. Lähellä Paranalia sijaitsevalla Cerro Armazonesilla ESO rakentaa 39-metrin kokoista ELT -teleskooppia (Extremely Large Telescope), josta tulee “maailman suurin tähtitaivasta havainnoiva silmä”.

Linkit

Yhteystiedot

Rami Rekola
Tuorlan observatorio
Piikkiö, Finland
Sähköposti: rareko@utu.fi

Pasi Nurmi
Tuorlan Observatorio
Piikkiö, Finland
Matkapuhelin: +358 440 121 971

Claudia Kessler
Stiftung erste deutsche Astronautin gGmbH
Sähköposti: claudia.kessler@dieastronautin.de

Richard Hook
ESO Public Information Officer
Garching bei München, Germany
Puh.: +49 89 3200 6655
Matkapuhelin: +49 151 1537 3591
Sähköposti: rhook@eso.org

Connect with ESO on social media

Tämä on ESO:n lehdistötiedotteen käännös eso1807.

Tiedotteesta

Tiedote nr.:eso1807fi
Tyyppi:Unspecified : People : Astronaut

Kuvat

ESO Astronomer Selected for Astronaut Training Programme
ESO Astronomer Selected for Astronaut Training Programme
Englanniksi
ESO Astronomer Selected for Astronaut Training Programme
ESO Astronomer Selected for Astronaut Training Programme
Englanniksi
ESO Astronomer Selected for Astronaut Training Programme
ESO Astronomer Selected for Astronaut Training Programme
Englanniksi
ESO Astronomer Selected for Astronaut Training Programme
ESO Astronomer Selected for Astronaut Training Programme
Englanniksi
ESO Astronomer Selected for Astronaut Training Programme
ESO Astronomer Selected for Astronaut Training Programme
Englanniksi
ESO Astronomer Selected for Astronaut Training Programme
ESO Astronomer Selected for Astronaut Training Programme
Englanniksi