Syvä näkymä Suureen ja Pieneen Magellanin pilveen

Jokainen tuhansista tässä kuvassa näkyvistä pisteistä edustaa kaukaista tähteä, ja kimaltelevat siniset aukot paljastavat näkymät naapurigalakseihimme, Suureen ja Pieneen Magellanin pilveen. Vaikka kuva näyttääkin siltä että se on saatu aikaan suuren skaalan teleskoopilla, on se otettu ESO:n La Sillan observatoriolla käyttäen SBIG STL-11000M CCD-kamerasta ja Canonin objektiivista koostuvaa kannettavaa järjestelmää. Se ja siihen liittyvät uraauurtavat simulaatiot esiteltiin tiedejulkaisussa, joka antoi kiinnostavan esimerkin siitä, miten pieni kamera, nopea linssi, pitkä valotusaika ja yksi maailman parhaista tähtitieteellisistä havaintopaikoista voi paljastaa mahtavia himmeitä kohteita jopa paremmin kuin suuri teleskooppi.

Tämä syvä kuva otettiin LRGB-menetelmää käyttäen ja valaisee näyttävien tähtivalokuvien luomisen todellista prosessia. Yötaivaan kuvaamista yrittävät kohtaavat monia haasteita, joihin kuuluu muista kuin kuvattavasta kohteesta tulevan valon häiritsevä vaikutus ja kohteiden kuvaaminen riittävällä syvyydellä.

Kohteesta tulevan signaalin maksimoinnin yrittäminen samalla kuin muista lähteistä johtuvan, myös kohinana tunnetun ilmiön, minimointi on tähtivalokuvauksessa kriittinen asia. Signaalin ja kohinan suhteen optimointi on paljon helpompaa mustavalkoisessa kuin värikuvauksessa. Siksi usein korkealaatuisten kuvien saamiseksi käytetään nerokasta temppua, eli valotiheysvalotusta, joka tuottaa hyvin yksityiskohtaisia yksivärisiä kuvia, kuten tässä esimerkissä näkyy. Myöhemmin kuvaa voidaan muokata korvaamalla tai lisäämällä värisuotimien läpi kuvattuja väriyksityiskohtia, kuten Magellanin pilvet tässä kuvassa.