Pelkkää hymyä @ #MeetESO!

ESO:n ensimmäisen sosiaalisen median kokoontumisen, #MeetESO:n, kahdeksan osallistujan nimet julkistettiin 16. maaliskuuta, kuukausi kampanjan avautumisen jälkeen. Toukokuun 7. päivänä osallistujat lensivät Chileen tutustumaan viiden päivän ajan maailman jännittävimpiin tähtitieteellisiin havaintopaikkoihin: VLT-teleskooppiin (Very Large Telescope), joka on maailman edistyksellisin näkyvän valon aallonpituuksilla havaitseva tähtitieteellinen observatorio, ja ALMA:an (Atacama Large Millimeter/submillimeter Array), joka on suurin olemassa olevista maan pinnalta käsin havaitsevista tähtitieteellisistä projekteista.

Kuten leveistä hymyistä voi nähdä, #MeetESO-matkalaiset ottivat kaiken ilon irti täyteen pakatusta reitistään, keskusteluista ESO:n ja ALMA:n henkilökunnan kanssa eräässä maailman parhaista havaintopaikoista yöllä tekemiensä havaintojen aikana, aina yöpymiseen Residencia:ssa, joka toimii havaintoja tekevien tähtitieteilijöiden hotellina (vaikka saattaakin monille olla tutumpi rakennuksena, joka ”räjäytettiin” James Bond –elokuvassa Quantum of Solace).

Chilen matkan huippukohta oli mahdollisuus tehdä päivähavaintoja Merkuriuksen ylikulusta maailman parhaisiin kuuluvien tähtitieteilijöiden kanssa. Tämä ryhmäkuva otettiin tapahtuman muistoksi: se otettiin ESO:n Paranalin observatoriolla toukokuun 9. päivänä 2016 Merkuriuksen ylikulun aikana.

Kuvassa on (vasemmalta oikealle): Mario Tapia (ESO), Lorna Aguilar, Gerd Hudepohl (ESO), Jane MacArthur, Anne Grudzien, Julien Milli, Remco Timmermans, Cristian Westphal, Ian O'Neill, Loïc Bommersbach, Karina Rojas ja Alex Gerhard.

Jos haluatte lisätietoja matkasta, varmistakaa, että seuraatte hashtagia #MeetESO, ja käytte matkalle omistetuilla verkkosivuilla.

Linkit:

Oikeudet:

ESO

    Kuvasta

    Tunnistus:potw1620a
    Kieli:fi
    Tyyppi:Valokuvallinen
    Julkaisupäivä:16. toukokuuta 2016 6:00
    Koko:4898 x 3265 px

    Kohteesta

    Tyyppi:Unspecified : People

    Kuvaformaatit

    Suuri JPEG
    3,9 MB
    Kokoruudun JPEG
    286,1 KB

    Zoomattavissa


    Taustakuvat

    1024x768
    343,8 KB
    1280x1024
    527,1 KB
    1600x1200
    719,0 KB
    1920x1200
    828,2 KB
    2048x1536
    1,1 MB