Tiedote

Summer AstroCamp 2020 ESO:n palkinnon voittaja on julkistettu

21. heinäkuuta 2020

ESO ja Porton yliopiston astrofysiikan keskus (CAUP) ovat iloisia voidessaan ilmoittaa, että suomalainen opiskelija Meri Teeriaho on ESO:n järjestämän kesän AstroCamp 2020-palkinnon voittaja. Leiri vastaanotti noin 50 hakemusta 12 maasta, joista suurin osa oli ESO:n jäsenmaista.

ESO:n tukema 'summer AstroCamp' on tähtitieteen ja fysiikan opinto-ohjelma, jonka järjestää Porton yliopiston astrofysiikan keskus (CAUP). Leiri järjestetään 9.-23. elokuuta 2020. Tänä vuonna leiri järjestetään erityisissä olosuhteissa maailmanlaajuisen erityistilanteen vuoksi. Leirille osallistuu yhteensä kuusitoista opiskelijaa. Ulkomailla asuvat osallistuvat etänä ja Portugalissa asuvat osallistuvat leiriin henkilökohtaisesti Corno de Bico -suojelualueen ympäristökasvatuksen ja tulkinnan keskuksen erityisissä turvallisuusolosuhteissa, joista on sovittu yhdessä paikallisten terveysviranomaisten kanssa. Jos tilanne jossain vaiheessa muuttuu, niin leiri siirtyy pelkästään verkossa toteutettavaksi. Leirillä on yhteensä 10 tyttöä ja kuusi poikaa iältään 15-18-vuotiaita ja he tulevat Kroatiasta, Suomesta, Saksasta, Kreikasta, Unkarista, Portugalista ja Espanjasta.

Koska leiri järjestetään erityisissä olosuhteissa, ESO tarjosi osallistumiskulujen sijaan palkinnon, joka koostuu kauniista tähtitiedekuvasta ja tähtitieteen kirjasta. Lisäksi kaikki osallistujat saavat ESO:lta lahjapaketin, jossa on muun muassa julisteita ja ESO-lippis.

Kahden viikon aikana opiskelijat osallistuvat eri kursseille gravitaatiosta, sekä tähtien, galaksien ja koko maailmankaikkeuden fysiikasta, tarkkailevat pimeää yötaivasta paljain silmin ja kaukoputkilla, sekä ovat yhteyksissä verkon välityksellä eri maiden tähtitieteilijöihin ja fyysikkoihin. He tekevät myös laskennallisen projektin, jossa työskennellään joidenkin maailman parhaista teleskoopeista saadun datan kanssa. Tämän lisäksi ollaan mukana yhdyskuntapalveluprojektissa.

Linkit

Yhteystiedot

Carlos Martins
AstroCamp organiser
S-posti: astrocamp@astro.up.pt
S-posti: Carlos.Martins@astro.up.pt

Wolfgang Vieser
ESO Supernova Education Coordinator
Garching bei München, Saksa
Puh.: +49 89 3200 6183
S-posti: wvieser@eso.org

Tiedotteesta

Tunnistus:ann20021

Kuvat

Kesän AstroCamp 2019 osallistujat
Kesän AstroCamp 2019 osallistujat