Lehdistötiedote

Ensimmäistä tähtienvälistä asteroidia esittävät ESO-havainnot ovat jotakin täysin ennennäkemätöntä

VLT paljastaa tummanpunaisen ja hyvin pitkuliaisen kappaleen

20. marraskuuta 2017

Tähtitieteilijät ovat kautta aikojen ensimmäistä kertaa tutkineet asteroidia, joka on saapunut aurinkokuntaan tähtienvälisestä avaruudesta. ESO:n, Chilessä sijaitsevan VLT-teleskoopin ja muiden eri puolilla maailmaa sijaitsevien observatorioiden havainnot osoittavat, että tämä ainutkertainen kappale kulki avaruuden halki miljoonia vuosia ennen sattumanvaraista kohtaamistaan meidän tähtijärjestelmämme kanssa. Se näyttäisi olevan tummanpunainen, huomattavan pitkuliainen metallinen tai kivinen kappale, jonkalaisia ei yleensä löydy aurinkokunnasta. Uudet tulokset ilmestyvät julkaisusarjassa Nature 20.11.2017.

Havaijilainen Pan-STARRS 1 -teleskooppi havaitsi taivaan halki liikkuvan himmeän valonlähteen 19.10.2017. Se näytti tyypilliseltä pieneltä asteroidilta, mutta seuraavien päivien aikana tehdyistä lisähavainnoista saatiin sen rata laskettua varsin tarkasti. Tämä paljasti ilman mitään epäilystä, että tämä kappale ei ollut peräisin aurinkokunnasta, kuten kaikki muut milloinkaan havaitut asteroidit ja komeetat, vaan sen sijaan oli tullut tähtienvälisestä avaruudesta. Vaikka alunperin se oli luokiteltu komeetaksi, ESO:n ja muiden havainnot eivät paljastaneet mitään merkkejä komeetoille ominaisista piirteistä sen ohitettua Auringon lähimmillään syyskuussa 2017. Kohde on luokiteltu uudelleen tähtienväliseksi asteroidiksi ja se on saanut nimen 1I/2017 U1 (`Oumuamua) [1].

"Meidän piti toimia nopeasti," selittää tutkimusryhmän jäsen Olivier Hainaut ESO:sta, Saksan Garchingista. "`Oumuamua oli jo kulkenut Aurinkoa lähimmän pisteensä ohi ja oli palaamassa takaisin tähtienväliseen avaruuteen."

ESO:n VLT-teleskooppi kutsuttiin välittömästi toimintaan mittaamaan kappaleen rata, kirkkaus ja väri tarkemmin kuin pienemmät teleskoopit kykenivät. Nopeus oli välttämätöntä sillä `Oumuamua himmenee nyt nopeasti sen suunnatessa kulkunsa ulos aurinkokunnasta ja etääntyessä sekä Auringosta että Maapallosta. Myös muita yllätyksiä oli tulossa.

Yhdistämällä VLT-teleskoopin FORS-havaintolaitteen kuvat neljältä eri suotimelta muiden suurten teleskooppien kuviin Karen Meechin (Institute for Astronomy, Havaiji, USA) johtama tähtitieteilijäryhmä havaitsi, että `Oumuamuan kirkkaus vaihtelee kertoimella kymmenen sen kieppuessa akselinsa ympäri 7.3 tunnin jaksolla.

Karen Meech selittää merkittävyyttä: "Tämä epätavallisen suuri kirkkauden vaihtelu tarkoittaa, että kappale on hyvin pitkuliainen: noin 10 kertaa pitempi kuin sen leveys ja sillä on monimutkainen kiertynyt muoto. Havaitsimme myös, että se on tumman punainen, samankaltainen aurinkokunnan ulko-osien kappaleiden kanssa, ja vahvistimme, että se on täysin eloton, ilman vähäisintäkään merkkiä tomusta sen ympärillä."

Nämä ominaisuudet antavat ymmärtää, että `Oumuamua on tiheä, mahdollisesti kivinen tai jopa metallinen kappale, jossa ei ole vettä eikä jäätä ja että sen pinta on nyt tumma ja punertunut miljoonia vuosia kestäneen kosmisen säteilyn seurauksena. Sen on arvioitu olevan vähintään 400 metriä pitkän.

Alustavat ratalaskut antoivat ymmärtää, että kohde oli tullut suunnilleen kirkkaan Vega-tähden suunnasta pohjoisen taivaan Lyyran tähdistöstä. Hengenvaarallisesta nopeudestaan 95 000 kilometriä tunnissa huolimatta tähtienväliseltä kappaleelta kesti niin kauan saapua aurinkokuntaan, että Vega ei ollut lähelläkään kyseistä sijaintia asteroidin ollessa siellä noin 300 000 vuotta sitten. `Oumuamua on luultavimmin kierrellyt ympäri Linnunrataa, ilman sidoksia mihinkään tähtijärjestelmään, satoja miljoonia vuosia ennen sattumanvaraista kohtaamistaan aurinkokunnan kanssa.

Tähtitieteilijät arvioivat, että yksi `Oumuamuan kaltainen tähtienvälinen asteroidi kulkee sisemmän aurinkokunnan halki jokseenkin vuosittain, mutta ne ovat niin himmeitä ja vaikeita havaita, että niitä ei ole huomattu tähän mennessä. Vasta hiljattain Pan-STARRS:in kaltaiset kartoitusteleskoopit ovat olleet riittävän tehokkaita, että on ollut mitään mahdollisuuksia löytää niitä.

"Jatkamme havaintojen tekoa tästä ainutkertaisesta kohteesta," päättää Olivier Hainaut, "ja me toivomme voivamme paikantaa sen alkuperän tarkemmin sekä minne se menee seuraavaksi galaktisella kiertoajelullaan. Nyt kun me olemme löytäneet ensimmäisen tähtienvälisen kiven, olemme valmiit tutkimaan seuraavia!"

Lisähuomiot

[1] Aurinkokunnan ja sen ulkopuolisten kappaleiden virallisesta nimeämisestä vastaava Kansainvälinen tähtitieteellinen unioni (International Astronomical Union) hyväksyi Pan-STARRS -ryhmän ehdotuksen tähtienvälisen kappaleen nimeksi. Nimi on havaijinkielinen ja lisätietoja siitä löytyy täältä. IAU muodosti myös uuden luokan kappaleita tähtienvälisille asteroideille tämän kappaleen tullen ensimmäiseksi uuden määritteen saaneeksi kohteeksi. Oikeat tavat viitata tähän kappaleeseen ovat nyt siten: 1I, 1I/2017 U1, 1I/`Oumuamua ja 1I/2017 U1 (`Oumuamua). Huomaa, että alkukirjain O:ta edeltävä merkki on okina (ks. myös okina ja glottaaliklusiili Wikipediassa, suomeksi). Siten nimeä äännettäessä voi yrittää sijoittaa sanan eteen äänettömän g-äänteen: [g] O u mu a mu a. Ennen uuden nimeämiskäytännön käyttöönottoa kappaleeseen viitattiin nimellä A/2017 U1.

Lisätietoa

Tätä tutkimusta on esitelty tutkimusjulkaisussa "A brief visit from a red and extremely elongated interstellar asteroid", jonka kirjoittivat K. Meech et al. Julkaisu ilmestyy julkaisusarjassa Nature 20.11.2017.

Tutkimusryhmään kuuluvat Karen J. Meech (Institute for Astronomy, Honolulu, Havaiji, USA [IfA]) Robert Weryk (IfA), Marco Micheli (ESA SSA-NEO Coordination Centre, Frascati, Italia; INAF–Osservatorio Astronomico di Roma, Monte Porzio Catone, Italia), Jan T. Kleyna (IfA) Olivier Hainaut (ESO, Garching, Saksa), Robert Jedicke (IfA) Richard J. Wainscoat (IfA) Kenneth C. Chambers (IfA) Jacqueline V. Keane (IfA), Andreea Petric (IfA), Larry Denneau (IfA), Eugene Magnier (IfA), Mark E. Huber (IfA), Heather Flewelling (IfA), Chris Waters (IfA), Eva Schunova-Lilly (IfA) and Serge Chastel (IfA).

ESO on Euroopan johtava hallitustenvälinen tähtitieteen organisaatio ja maailman tieteellisesti tuotteliain tähtitieteellinen observatorio. ESO:lla on 16 jäsenmaata: Alankomaat, Belgia, Brasilia, Espanja, Iso-Britannia, Italia, Itävalta, Portugali, Puola, Ranska, Ruotsi, Saksa, Suomi, Sveitsi, Tanska ja Tšekin tasavalta. ESO toteuttaa kunnianhimoista ohjelmaa, joka keskittyy tehokkaiden maanpäällisten havaintovälineiden suunnitteluun, rakentamiseen ja käyttöön. Välineiden avulla tähtitieteilijät voivat tehdä merkittäviä tieteellisiä löytöjä. ESO:lla on myös johtava asema tähtitieteen tutkimuksen kansainvälisen yhteistyön edistämisessä ja organisoinnissa. ESO:lla on Chilessä kolme ainutlaatuista huippuluokan observatoriota: La Silla, Paranal ja Chajnantor. ESO:lla on Paranalilla Very Large Telescope (VLT), maailman kehittynein näkyvää valoa havainnoiva tähtitieteellinen observatorio, ja kaksi kartoitusteleskooppia. VISTA toimii infrapuna-alueella ja on maailman suurin kartoitusteleskooppi. VLT Survey Telescope on suurin vartavasten taivaan näkyvän valon kartoitukseen suunniteltu teleskooppi. ESO on yksi maailman suurimman tähtitieteellisen projektin, ALMA-teleskoopin pääyhteistyökumppaneista. Lähellä Paranalia sijaitsevalla Cerro Armazonesilla ESO rakentaa 39-metrin kokoista ELT -teleskooppia (Extremely Large Telescope), josta tulee “maailman suurin tähtitaivasta havainnoiva silmä”.

Linkit

Yhteystiedot

Rami Rekola
Tuorlan observatorio
Piikkiö, Finland
Sähköposti: rareko@utu.fi

Pasi Nurmi
Tuorlan Observatorio
Piikkiö, Finland
Matkapuhelin: +358 440 121 971

Olivier Hainaut
ESO
Garching, Germany
Puh.: +49 89 3200 6752
Sähköposti: ohainaut@eso.org

Karen Meech
Institute for Astronomy
Honolulu, Hawai`i, USA
Matkapuhelin: +1-720-231-7048
Sähköposti: meech@IfA.Hawaii.Edu

Richard Hook
ESO Public Information Officer
Garching bei München, Germany
Puh.: +49 89 3200 6655
Matkapuhelin: +49 151 1537 3591
Sähköposti: rhook@eso.org

Connect with ESO on social media

Tämä on ESO:n lehdistötiedotteen käännös eso1737.

Tiedotteesta

Tiedote nr.:eso1737fi
Nimi:1I/2017 U1 (‘Oumuamua)
Tyyppi:Milky Way : Interplanetary Body : Asteroid
Facility:Very Large Telescope
Instruments:FORS2
Science data:2017Natur.552..378M

Kuvat

Artist’s impression of the interstellar asteroid `Oumuamua
Artist’s impression of the interstellar asteroid `Oumuamua
Englanniksi
Combined deep image of `Oumuamua from the VLT and other telescopes (annotated)
Combined deep image of `Oumuamua from the VLT and other telescopes (annotated)
Englanniksi
The Orbit of ‘Oumuamua
The Orbit of ‘Oumuamua
Englanniksi
Combined deep image of ‘Oumuamua from the VLT and other telescopes (unannotated)
Combined deep image of ‘Oumuamua from the VLT and other telescopes (unannotated)
Englanniksi
Artist’s impression of the interstellar asteroid `Oumuamua
Artist’s impression of the interstellar asteroid `Oumuamua
Englanniksi
Light curve of interstellar asteroid `Oumuamua
Light curve of interstellar asteroid `Oumuamua
Englanniksi

Videot

ESOcast 138 Light: VLT Discovers First Interstellar Asteroid is like Nothing Seen Before (4K UHD)
ESOcast 138 Light: VLT Discovers First Interstellar Asteroid is like Nothing Seen Before (4K UHD)
Englanniksi
Animation of `Oumuamua passing through the Solar System
Animation of `Oumuamua passing through the Solar System
Englanniksi
Animation of `Oumuamua passing through the Solar System (annotated)
Animation of `Oumuamua passing through the Solar System (annotated)
Englanniksi
Animation of artist's concept of `Oumuamua
Animation of artist's concept of `Oumuamua
Englanniksi