Lehdistötiedote
"Jossain raja tulee vastaan": miljoona satelliittia ja peiliä ovat vakava uhka yötaivaalle
1. heinäkuuta 2026, Turku
Euroopan eteläisen observatorion (ESO) uudessa tutkimuksessa on havaittu, että nykyiset ehdotukset, joiden mukaan kiertoradalle laukaistaisiin yli 1,7 miljoonaa satelliittia erittäin kirkkaat satelliitit mukaan lukien, aiheuttaisivat ”tuhoisia seurauksia tähtitieteelle”. Tutkimuksen mukaan Maata voisi kiertää enintään 100000 paljaalle silmälle näkymätöntä himmeää satelliittia, jotta voimme jatkossakin havainnoida yötaivasta nykyaikaisilla kaukoputkilla. Tutkimuksessa on ensimmäistä kertaa laskettu miten suuret ja kirkkaat satelliittijärjestelmät, jotka ovat herättäneet huolta myös terveys- ja ympäristövaikutuksistaan, vaikuttaisivat tähtitieteen havaintoihin.
Vuodesta 2019 lähtien Maata kiertävien satelliittien määrä on kasvanut nopeasti ja on nykyään yli 14 000 [1], joista suurin osa on SpaceX:n Starlink-tietoliikennesatelliitteja. Uusien satelliittihankkeiden määrä on myös kasvanut räjähdysmäisesti, ja niiden mahdolliset vaikutukset ovat kasvaneet. ”Tähän asti olemme selvinneet, mutta tilanne on pahenemassa”, kertoo Olivier Hainaut, joka on ollut mukana laatimassa suosituksia satelliittijärjestelmien tähtitieteeseen kohdistuvien vaikutusten pienentämiseksi. Vaikka SpaceX:n kaltaiset yritykset ovat ryhtyneet toimenpiteisiin satelliittien aiheuttaman valosaasteen vähentämiseksi, nykyiset satelliittijärjestelmien suunnitelmat ylittävät hänen mukaansa sen rajan, mitä tähtitieteessä voidaan hallita. Hainaut on toiminut ESO-tähtitieteilijänä yli 30 vuotta, ja hän on nyt julkaistun vertaisarvioidun tutkimuksen tekijä, missä arvioidaan satelliittijärjestelmien vaikutuksia. Tutkimus on hyväksytty julkaistavaksi Astronomy & Astrophysics -lehdessä.
SpaceX aikoo lähettää kiertoradalle vielä miljoona satelliittia avaruuden datakeskusten tarpeisiin, mikä muuttaisi merkittävästi tähtitaivasta. Uuden tutkimuksen mukaan suurimman osan yöstä taivaalla olisi näkyvissä satoja satelliitteja, ja tietyinä aikoina jopa useita tuhansia, mikä vastaa hyvissä olosuhteissa paljaalla silmällä näkyvien tähtien määrää. Muut suunnitellut satelliittijärjestelmät, kuten E-Spacen Cinnamon sekä Kiinan CTC-1 ja 2, lisäisivät kiertoradalle satoja tuhansia satelliitteja, mikä pahentaisi ongelmaa entisestään.
Yhdysvaltalainen startup-yritys Reflect Orbital aikoo laukaista kiertoradalle erittäin suuren peilisatelliittien konstellaation, jonka tarkoituksena on tuottaa auringonvaloa yöllä heijastamalla Auringon säteitä, jotka levittäytyvät vähintään viiden kilometrin alueelle maan pinnalla. Yritys aikoo lähettää prototyyppisatelliitin kiertoradalle vielä tämän vuoden aikana ja se suunnittelee kasvattavansa satelliittien määrän 50000:een vuoteen 2035 mennessä. Nämä satelliitit olisivat kiertoradalla kaikkien aikojen kirkkaimpia, millä olisi haitallisia seurauksia Maan pimeälle taivaalle. Hainautin laskelmien mukaan koko satelliittijärjestelmä täyttäisi yötaivaan sadoilla erittäin kirkkaasti näkyvillä satelliiteilla. Heijastuneen säteen kohdalta katsottuna auringonvaloa välittävä satelliitti näyttäisi neljä kertaa kirkkaammalta kuin täysikuu. Vaikka yksikään satelliitti ei suuntaisikaan säteilyään suoraan havaitsijaa kohti, kukin niistä olisi yhtä kirkas kuin ”aamutähti”, eli Venus. Valosaasteisessa kaupungissa, kuten Münchenissä Saksassa, nämä sadat satelliitit olisivat ainoat yötaivaalla näkyvät ”tähdet”.
Nämä uudet ehdotetut hankkeet yhdessä tutkimuksessa tarkasteltujen muiden hankkeiden kanssa kirkastaisivat yötaivasta dramaattisesti. Tämä olisi haitaksi koko ihmiskunnalle ja sen mahdollisuuksille havaita himmeitä avaruuden kohteita, kuten kaukaisia galakseja, muiden tähtien ympärillä kiertäviä maankaltaisia planeettoja ja jopa Maalle mahdollisesti vaarallisia asteroideja.
Valojälkiä ja valoisampi taivas
Hainaut kuvailee tilannetta seuraavasti: ”aurinkovaloa heijastavat satelliitit ovat paljon kirkkaampia kuin kaukaiset galaksit. Kun satelliitti kulkee havaintopaikkamme yli, se jättää kuvaamme kirkkaan vanan, joka peittää kaiken sen takana olevan alleen”.
Laskeakseen tämän ja muiden satelliittijärjestelmien vaikutuksia tähtitieteen havaintoihin Hainaut mallinsi kaikkien nykyisten ja suunniteltujen satelliittijärjestelmien sijainteja, liikkeitä ja kirkkauksia.
SpaceX:n megasatelliittikonstellaation osalta hän havaitsi, että jokaisessa yön aikana kahden tunnin aikana otetussa ESO:n Very Large Telescope, eli VLT-teleskoopilla Paranalin observatoriossa Chilessä otetussa kuvassa näkyisi kymmeniä vanoja, mikä merkitsisi jopa 28 prosentin menetystä kuvissa [2]. Tämä oletus perustuu siihen, että satelliitit olisivat niin himmeitä, että niitä ei näkyisi paljaalla silmällä hyvissä olosuhteissa. Jos ne olisivat vain hieman kirkkaampia, vaikutus joihinkin instrumentteihin olisi vielä suurempi. Esimerkiksi Yhdysvaltain National Science Foundationin Vera C. Rubin -observatorion kaltaisen kameran kuvista suurin osa voisi olla käyttökelvottomia useiden tuntien aikajakson joka yö [3].
Hainautin simulaatioissa oletettiin, ettei yksikään Reflect Orbitalin satelliitti suuntaisi valokeilaansa suoraan observatorioon tai sen lähelle. Siitä huolimatta jo yhden peilisatelliitin jättämä jälki voisi pilata Rubin-observatorion kaltaisen kameran havainnon. Kun Reflect Orbitalin koko satelliittikonstellaatio on kiertoradalla, jokainen tällaisella kameralla otettu kuva menisi hukkaan satelliittien ollessa auringon valaisemia.
Havaintomahdollisuuksia eivät kuitenkaan rajoita pelkästään satelliittien risteilevät radat taivaalla, vaan niiden valo voi saastuttaa koko taivaan. Satelliitit, jotka ovat liian himmeitä näkyäkseen suoraan, tuottavat ”hajavaloa”, kun taas kirkkaampien satelliittien valo siroaa kaikkiin suuntiin kulkiessaan ilmakehän läpi. Molemmat tekijät lisäävät yötaivaan kokonaisvaloa. Tämä tutkimus on ensimmäinen, jossa tarkastellaan satelliittijärjestelmien vaikutusta taivaan taustavaloon ja sen seurauksia tähtitieteelle, paljastaen satelliittien valosaasteen valtavan merkityksen.
Erittäin kirkkailla satelliittijärjestelmillä, kuten Reflect Orbitalilla, olisi aivan erityinen vaikutus taivaan taustavaloon. Kun kaikki 50000 Reflect Orbital -satelliittia on toiminnassa, taivas olisi kokonaisuudessaan jopa kolme tai neljä kertaa kirkkaampi.
Satelliittien määrän rajoittaminen yötaivaan turvaamiseksi
Hainautin mukaan ehdotetut 1,7 miljoonaa uutta satelliittia aiheuttaisivat dramaattisia vaikutuksia maanpäälliselle tähtitieteelle. Nämä vaikutukset voidaan välttää ainoastaan rajoittamalla sekä nykyisten että tulevien satelliittien kokonaismäärä 100000 satelliittiin, jotka ovat niin himmeitä, etteivät ne näy paljaalla silmällä pimeältä paikalta. ”Tämä ei ole ehdoton luku, jossa 99 999 olisi hyvä ja 100 001 huono, eli tietenkin mieluummin valitsisin 50000”, Hainaut sanoo. ”Mutta 100000 aiheuttaa havaintoaikamenetyksiä suunnilleen saman verran kuin muutkin tekniset menetykset, kuten laiteviat.” Hän lisää kuitenkin, että satelliittien on oltava visuaalista magnitudia 7 himmeämpiä [4]. Jos jotkut niistä olisivat kirkkaampia (magnitudia 7 pienenmpiä), niin kokonaismäärän olisi oltava paljon pienempi.
SpaceX ja Reflect Orbital, jotka ovat vastuussa näistä äärimmäisimmistä uusista ehdotuksista, ovat kumpikin jättäneet Yhdysvaltain liittovaltion viestintäkomissiolle (FCC) hakemuksen laukaisuluvan saamiseksi. Tämä uusi tutkimus on ESO:n FCC:lle osoittaman uusia ehdotuksia koskevan vastauksen perusta. Vastaus tehdään yhteistyössä Ison-Britannian Kuninkaallisen tähtitieteellisen seuran ja Kansainvälisen tähtitieteellisen liiton kanssa.
”FCC vastaanotti yli 1800 kommenttia Reflect Orbitalista ja lähes 1500 kommenttia SpaceX:n hakemuksesta”, kertoo ESO:n institutionaalisten asioiden vastuuhenkilö Betty Kioko, joka vastaa ESO:n vastausten koordinoinnista. ”Pallo on nyt FCC:llä, ja odotamme, millaisia päätöksiä se molemmista hakemuksista tekee. Tämä on optisen tähtitieteen olemassaoloa uhkaava vaara, ja toivomme, että sääntelyviranomaiset yhtyvät tähän näkemykseen.”
”Tähtitiede tuottaa ihmiskunnalle valtavaa arvoa niin tieteellisellä, teknisellä, taloudellisella kuin koulutuksellisellakin tasolla ja auttaa meitä ymmärtämään paikkaamme maailmankaikkeudessa”, sanoo ESO:n pääjohtaja Xavier Barcons. ”Suuri määrä matalalle maankiertoradalle suunniteltuja satelliitteja haastaa tätä tehtävää, mikä korostaa tarvetta rajoittaa tulevia satelliittien laukaisuja sekä sitä, että tähtitieteilijöiden, insinöörien, satelliittioperaattoreiden ja muiden sidosryhmien on tehtävä yhteistyötä tiukkojen lieventävien toimenpiteiden käyttöönottamiseksi.”
”Tuhansien satelliittien lähettämisellä on seurauksia: taloudellisia, ekologisia ja tähtitieteellisiä”, lisää Hainaut. Erittäin kirkkaiden satelliittijärjestelmien aiheuttama valosaaste voi vaikuttaa terveyteen ja useaan eri toimintaan häiritsemällä biologisia kelloja ja ekosysteemejä. Suurilla satelliittijärjestelmillä on myös suora vaikutus ilmanlaatuun, mikä johtuu tuhansien satelliittien lähettämiseen ja ylläpitoon tarvittavista lukuisista laukaisuista sekä ilmakehän saastumisesta, jota aiheutuu satelliittien tuhoutuessa ilmakehään niiden palatessa takaisin käyttöiän päättyessä. ”Työskentelen tähtitieteen parissa, joten mittaan näiden vaikutuksia tähtitieteeseen”, selittää Hainaut. ”Toivon, että myös muut arvioivat muita vaikutuksia omilla asiantuntija-aloillaan.”
Hainaut toteaa lopuksi: ”Matalan kiertoradan alue on kuin taivaallinen meren ranta, jolla on valtava arvo koko elämälle globaalista yhteydestä aina esteettömään pääsyyn maailmankaikkeuteen. Meidän on kuitenkin hallittava megakonstellaatioiden ympäristövaikutuksia aina tähtitieteeseen vaikuttavasta valosaasteesta satelliittien ilmakehään paluun aiheuttamiin vaikutuksiin varmistaaksemme, että tämä resurssi säilyy koskemattomana ja saavutettavana myös tuleville sukupolville”.
Lisähuomiot
[1] Kiertoradalla on tällä hetkellä noin 32000 satelliittia, jos mukaan lasketaan myös toimintakyvyttömät satelliitit ja avaruusromu.
[2] Simulaatiossa mukana oleva instrumentti on FORS2, eli VLT:ssä oleva pääinstrumentti, joka edustaa isoissa teleskoopeissa olevia perinteisiä kameroita.
[3] Vastaavissa, kuin Rubinin observatoriolla käytössa olevissa kameroissa, joissa on tiheästi pakattua ja monimutkaista elektroniikkaa, satelliitin jälki voi olla niin kirkas, että se ylikuormittaa ilmaisimen. Tämä aiheuttaa tähtitaivaan kuviin leveän juovan ja haamujälkien sarjan. Nämä moninkertaistavat kuvien häiriöitä ja voivat mahdollisesti pilata koko kuvan.
[4] Satelliitti, jonka visuaalinen magnitudi on alle 7, ei ylikuormita Rubin-observatorion kaltaisten kameroiden ilmaisinta. Se tarkoittaa myös, että satelliitit olisivat liian himmeitä paljaalla silmällä nähtäviksi, jopa täysin pimeällä taivaalla.
Lisätietoa
Tämä tutkimus on esitelty Olivier Hainautin (European Southern Observatory, Saksa) artikkelissa, joka julkaistaan Astronomy & Astrophysics-lehdessä.
Euroopan eteläinen observatorio (ESO) tekee maailmankaikkeuden salaisuuksien tutkimisen mahdolliseksi kaikille tutkijoille ympäri maailman. Suunnittelemme, rakennamme ja operoimme huippuluokan maanpäälisiä observatorioita, joita tähtitieteilijät käyttävät jännittävien tutkimusongelmien ratkaisemiseen ja populääritähtitieteen edistämiseen. Me edistämme myös kansainvälistä yhteistyötä tähtitieteen alalla. ESO perustettiin hallitustenväliseksi järjestöksi vuonna 1962 ja nykyään ESO:ssa on mukana 16 jäsenvaltiota (Itävalta, Belgia, Tšekki, Tanska, Ranska, Suomi, Saksa, Irlanti, Italia, Alankomaat, Puola, Portugali, Espanja, Ruotsi, Sveitsi ja Yhdistynyt kuningaskunta) yhdessä Chilen isäntävaltion kanssa ja Australian kanssa strategisena kumppanina. ESO:n pääkonttori ja sen vierailijakeskus ja planetaario, ESO Supernova, sijaitsevat lähellä Müncheniä Saksassa. Chilen Atacaman aavikko on upea paikka, jossa on ainutlaatuiset olosuhteet tähtitaivaan tarkkailuun. Se on kaukoputkiemme sijoituspaikka. ESO:lla on kolme havaintopaikkaa: La Silla, Paranal ja Chajnantor. Paranalissa ESO operoi Very Large Telescope (VLT) kaukoputkea ja siihen liittyvää Very Large Telescope Interferometria sekä paikalla sijaitsevia taivaankartoitusteleskooppeja: infrapuna-alueella toimivaa VISTAa ja näkyvän valon alueella toimivaa VLT Survey Teleskooppia. Paranalissa ESO isännöi ja operoi myös Cherenkov Telescope Array South havaintolaitetta, joka on maailman suurin ja herkin gamma-alueella havaitseva observatorio. ESO operoi yhdessä kansainvälisten kumppaneiden kanssa ALMA-observatriota Chajnantorilla. ALMA tekee havaintoja millimetri- ja alimillimetrin alueella. Rakennamme parhaillaan Paranalin lähelle Cerro Armazonesille "maailman suurinta taivaalle katsovaa silmää”, ESO:n Erittäin suurta kaukoputkea (Extremely Large Telescope, ELT). Santiagossa, Chilessä sijaitsevista toimipisteistämme tuemme toimintaamme Chilessä, ja olemme yhteydessä chileläisiin yhteistyökumppaneihin ja yhteiskuntaan.
Linkit
- Tutkimusartikkeli
- VLT:n kuvia
- Median edustaja: saadaksesi julkaisut ennen niiden virallista julkaisemista tilaa uutiskirje omalla kielelläsi.
- Tutkija, onko sinulla kerrottavaa? Pitchaa oma tutkimuksesi.
Yhteystiedot
Olivier Hainaut
ESO Astronomer
Garching bei München, Germany
Puh.: +49 89 3200 6754
Matkapuhelin: +49 151 2262 0554
Sähköposti: ohainaut@eso.org
Beatrice (Betty) Kioko
ESO Institutional Affairs Officer
Garching bei München, Germany
Puh.: +49 89 3200 6278
Sähköposti: beatrice.kioko@eso.org
Bárbara Ferreira
ESO Media Manager
Garching bei München, Germany
Puh.: +49 89 3200 6670
Matkapuhelin: +49 151 241 664 00
Sähköposti: press@eso.org
Pasi Nurmi (Lehdistön yhteyshenkilö Suomi)
ESO Science Outreach Network
ja University of Turku
Turku, Finland
Puh.: +358 29 4504 358
Sähköposti: eson-finland@eso.org
Tiedotteesta
| Tiedote nr.: | eso2607fi |
| Tyyppi: | Unspecified : Sky Phenomenon : Night Sky : Trail : Satellite |
Our use of Cookies
We use cookies that are essential for accessing our websites and using our services. We also use cookies to analyse, measure and improve our websites’ performance, to enable content sharing via social media and to display media content hosted on third-party platforms.
ESO Cookies Policy
The European Organisation for Astronomical Research in the Southern Hemisphere (ESO) is the pre-eminent intergovernmental science and technology organisation in astronomy. It carries out an ambitious programme focused on the design, construction and operation of powerful ground-based observing facilities for astronomy.
This Cookies Policy is intended to provide clarity by outlining the cookies used on the ESO public websites, their functions, the options you have for controlling them, and the ways you can contact us for additional details.
What are cookies?
Cookies are small pieces of data stored on your device by websites you visit. They serve various purposes, such as remembering login credentials and preferences and enhance your browsing experience.
Categories of cookies we use
Essential cookies (always active): These cookies are strictly necessary for the proper functioning of our website. Without these cookies, the website cannot operate correctly, and certain services, such as logging in or accessing secure areas, may not be available; because they are essential for the website’s operation, they cannot be disabled.
Functional Cookies: These cookies enhance your browsing experience by enabling additional features and personalization, such as remembering your preferences and settings. While not strictly necessary for the website to function, they improve usability and convenience; these cookies are only placed if you provide your consent.
Analytics cookies: These cookies collect information about how visitors interact with our website, such as which pages are visited most often and how users navigate the site. This data helps us improve website performance, optimize content, and enhance the user experience; these cookies are only placed if you provide your consent. We use the following analytics cookies.
Matomo Cookies:
This website uses Matomo (formerly Piwik), an open source software which enables the statistical analysis of website visits. Matomo uses cookies (text files) which are saved on your computer and which allow us to analyze how you use our website. The website user information generated by the cookies will only be saved on the servers of our IT Department. We use this information to analyze www.eso.org visits and to prepare reports on website activities. These data will not be disclosed to third parties.
On behalf of ESO, Matomo will use this information for the purpose of evaluating your use of the website, compiling reports on website activity and providing other services relating to website activity and internet usage.
Matomo cookies settings:
Additional Third-party cookies on ESO websites: some of our pages display content from external providers, e.g. YouTube.
Such third-party services are outside of ESO control and may, at any time, change their terms of service, use of cookies, etc.
YouTube: Some videos on the ESO website are embedded from ESO’s official YouTube channel. We have enabled YouTube’s privacy-enhanced mode, meaning that no cookies are set unless the user actively clicks on the video to play it. Additionally, in this mode, YouTube does not store any personally identifiable cookie data for embedded video playbacks. For more details, please refer to YouTube’s embedding videos information page.
Cookies can also be classified based on the following elements.
Regarding the domain, there are:
- First-party cookies, set by the website you are currently visiting. They are stored by the same domain that you are browsing and are used to enhance your experience on that site;
- Third-party cookies, set by a domain other than the one you are currently visiting.
As for their duration, cookies can be:
- Browser-session cookies, which are deleted when the user closes the browser;
- Stored cookies, which stay on the user's device for a predetermined period of time.
How to manage cookies
Cookie settings: You can modify your cookie choices for the ESO webpages at any time by clicking on the link Cookie settings at the bottom of any page.
In your browser: If you wish to delete cookies or instruct your browser to delete or block cookies by default, please visit the help pages of your browser:
Please be aware that if you delete or decline cookies, certain functionalities of our website may be not be available and your browsing experience may be affected.
You can set most browsers to prevent any cookies being placed on your device, but you may then have to manually adjust some preferences every time you visit a site/page. And some services and functionalities may not work properly at all (e.g. profile logging-in, shop check out).
Updates to the ESO Cookies Policy
The ESO Cookies Policy may be subject to future updates, which will be made available on this page.
Additional information
For any queries related to cookies, please contact: pdprATesoDOTorg.
As ESO public webpages are managed by our Department of Communication, your questions will be dealt with the support of the said Department.




