Lehdistötiedote

Outo pari

Naapurigalaksin kaksi hyvin erilaista kaasupilveä

7. elokuuta 2013

ESO:n VLT-teleskooppi on taltioinut kiehtovan tähtienmuodostusalueen Suuressa Magellanin pilvessä, joka on yksi Linnunradan satelliittigalakseja. Tämä tarkka kuva paljastaa kaksi selvästi erottuvaa, hohtavaa kaasupilveä: punasävyisen pilven NGC 2014 ja sen sinisen naapurin NGC 2020. Vaikka ne ovat hyvin erilaisia, ne on molemmat muotoillut erittäin kuumista, vastasyntyneistä tähdistä tuleva voimakas tähtituuli. Tähdet säteilevät myös kaasuun saaden sen hohtamaan kirkkaana.

Tämä kuva otettiin ESO:n, Chilessä sijaitsevan Paranalin observatorion VLT-teleskoopilla (Very Large Telescope). Observatorio on eteläisen pallonpuoliskon paras paikka tehdä tähtitieteellisiä havaintoja. Ilmankin VLT:n kaltaisten teleskooppien apua vilkaisu eteläisen taivaan Kultakalan tähdistöön (Dorado [1]) kirkkaana, pimeänä yönä paljastaa sumean läiskän, joka vaikuttaa ensinäkemältä vain Maapallon ilmakehässä olevalta pilveltä.

Tämä saattoi ainakin olla tutkimusmatkailija Fernão de Magalhãesin ensimmäinen vaikutelma hänen kuuluisalla matkallaan eteläiselle pallonpuoliskolle vuonna 1519. Vaikka Magalhães itse sai surmansa Filippiineillä ennen paluutaan, hänen hengissä selvinnyt miehistönsä tiedotti tämän pilven ja sen pienemmän sisaren olemassaolosta palattuaan Eurooppaan ja nämä kaksi pientä galaksia nimettiin myöhemmin Magalhãesin nimen englanninkielisen muodon mukaan. Varhaisemmat eurooppalaiset tutkimusmatkailijat ja eteläisellä pallonpuoliskolla käyneet havaitsijat kuitenkin epäilemättä näkivät ne, vaikka niistä ei koskaan kerrottu.

Suuri Magellanin pilvi (LMC) tuottaa aktiivisesti uusia tähtiä. Jotkin sen tähtienmuodostusalueista voi jopa nähdä paljain silmin; esimerkiksi kuuluisan Tarantula-sumun. Siellä on kuitenkin muita, pienempiä — joskaan ei yhtään vähemmän kiehtovia — alueita, joiden monimutkaiset yksityiskohdat teleskoopit voivat paljastaa. Tämä uusi VLT:n kuva tutkii outoa, yhteensopimatonta paria: NGC 2014 ja NGC 2020.

Oikealla oleva vaaleanpunaisen sävyinen pilvi, NGC 2014, on enimmäkseen vetykaasusta koostuva hohtava pilvi. Sen sisällä on kuumien, nuorten tähtien joukko. Näiden uusien tähtien energeettinen säteily riistää ympäröivän vetykaasun atomien elektronit, ionisoiden kaasun ja tuottaen tunnusomaisen punaisen hohteen.

Tämän voimakkaan säteilyn lisäksi massiiviset nuoret tähdet tuottavat myös voimakkaan tähtituulen, joka saa niitä ympäröivän kaasun ennen pitkää hajaantumaan ja virtaamaan pois. Pääryhmän vasemmalla puolella oleva yksittäinen kirkas ja hyvin kuuma tähti [2] näyttää aloittaneen tämän prosessin, luoden onkalon, jota näyttää ympäröivän nimellä NGC 2020 kutsuttu kuplamainen rakenne. Tämän jokseenkin arvoituksellisen kohteen selvästi erottuva sinisehkö väri on jälleen kuumasta tähdestä tulevan säteilyn aiheuttama. Tällä kertaa se ionisoi hapen vedyn sijasta.

Kohteiden NGC 2014 ja NGC 2020 hätkähdyttävän erilaiset värit ovat seurausta sekä ympäröivän kaasun erilaisesta kemiallisesta koostumuksesta että pilvet hohtamaan saavien tähtien lämpötilojen erosta. Tähtien ja vastaavien kaasupilvien välisellä etäisyydellä on myös osansa asiassa.

LMC on vain noin 163 000 valovuoden etäisyydellä omasta galaksistamme, Linnunradasta ja on siten kosmisessa mittakaavassa hyvin lähellä. Tämä läheisyys tekee siitä hyvin tärkeän kohteen tähtitieteilijöille ja sitä voidaan tutkia paljon suuremmalla tarkkuudella kuin etäisempiä järjestelmiä. Se on yksi vaikutin rakentaa teleskooppeja eteläiselle pallonpuoliskolle, mikä johti ESO:n perustamiseen yli 50 vuotta sitten. Vaikka LMC on suunnaton ihmisen mittakaavassa, se käsittää vain alle kymmenesosan Linnunradan massasta ja ulottuu vain 14 000 valovuoden alueelle. Sitä vastoin Linnunradan koko on noin 100 000 valovuotta. Tähtitieteilijät kutsuvat LMC:tä epäsäännölliseksi kääpiögalaksiksi. Sen epäsäännöllisyys, yhdessä sen huomattavan, ytimen halki kulkevan tähtien sauvamaisen rakenteen kanssa, viittaa siihen, että vuorovaikutukset Linnunradan ja toisen läheisen galaksin, Pienen Magellanin pilven kanssa ovat saattaneet aiheuttaa sen kaoottisen muodon.

Tämä kuva otettiin käyttäen näkyvän valon ja lähiultraviolettivalon FORS2-havaintolaitetta (FOcal Reducer and low dispersion Spectrograph), joka on kiinnitettynä ESO:n VLT-teleskooppiin. Kuva otettiin osana Cosmic Gems (kosmiset jalokivet) -ohjelmaa [3].

Lisähuomiot

[1] Vaikka tämä tähdistö usein samastetaan kultakalaan (englanniksi miekkakalaan), on syitä ajatella, että vähemmän yleisesti tunettu dolfiinikala saattaisi olla parempi vastine. Täällä annetaan lisätietoja.

[2] Tämä tähti on esimerkki harvinaisesta Wolf-Rayet -tähtien luokasta. Nämä lyhytikäiset kohteet ovat hyvin kuumia — niiden pintalämpötila voi olla yli kymmenen kertaa Auringon pintaa kuumempi — ja hyvin kirkkaita. Ne hallitsevat ympäröiviä alueitaan.

[3] Tämä kuva tulee ESO:n Cosmic Gems (kosmiset jalokivet) -ohjelmasta, joka on koulutuksen ja viestinnän tarkoituksiin perustettu viestintähanke, joka tuottaa kuvia kiinnostavista, arvoituksellisista tai viehättävistä kohteista käyttäen ESO:n teleskooppeja. Ohjelma käyttää teleskooppiaikaa, jota ei voida käyttää tieteellisiin havaintoihin. Kaikkea kerättyä havaintoaineistoa voidaan käyttää myös tieteellisiin tarkoituksiin ja se on tähtitieteilijöiden saatavilla ESO:n tiedearkiston kautta.

Lisätietoa

ESO on Euroopan johtava hallitustenvälinen tähtitieteen organisaatio ja maailman tieteellisesti tuotteliain tähtitieteellinen observatorio. ESO:lla on 15 jäsenmaata: Alankomaat, Belgia, Brasilia, Espanja, Iso-Britannia, Italia, Itävalta, Portugali, Ranska, Ruotsi, Saksa, Suomi, Sveitsi, Tanska ja Tšekin tasavalta. ESO toteuttaa kunnianhimoista ohjelmaa, joka keskittyy tehokkaiden maanpäällisten havaintovälineiden suunnitteluun, rakentamiseen ja käyttöön. Välineiden avulla tähtitieteilijät voivat tehdä merkittäviä tieteellisiä löytöjä. ESO:lla on myös johtava asema tähtitieteen tutkimuksen kansainvälisen yhteistyön edistämisessä ja organisoinnissa. ESO:lla on Chilessä kolme ainutlaatuista huippuluokan observatoriota: La Silla, Paranal ja Chajnantor. ESO:lla on Paranalilla Very Large Telescope (VLT), maailman kehittynein näkyvää valoa havainnoiva tähtitieteellinen observatorio, ja kaksi kartoitusteleskooppia. VISTA toimii infrapuna-alueella ja on maailman suurin kartoitusteleskooppi. VLT Survey Telescope on suurin vartavasten taivaan näkyvän valon kartoitukseen suunniteltu teleskooppi. ESO on maailman suurimman tähtitieteellisen projektin, vallankumouksellisen ALMA-teleskoopin eurooppalainen yhteistyökumppani. Parhaillaan ESO suunnittelee 39-metrin kokoista optisen/lähi-infrapuna-alueen European Extremely Large -teleskooppia (E-ELT) josta tulee “maailman suurin tähtitaivasta havainnoiva silmä”.

Linkit

• ESO:n Cosmic Gems (kosmiset jalokivet) -ohjelma
• Valokuvia VLT-teleskoopista
• FORS-havaintolaitteella otettuja kuvia
• VLT-teleskoopilla otettuja kuvia

Yhteystiedot

Richard Hook
ESO, Public Information Officer
Garching bei München, Germany
Puh.: +49 89 3200 6655
Matkapuhelin: +49 151 1537 3591
Sähköposti: rhook@eso.org

Pasi Nurmi (Lehdistön yhteyshenkilö Suomi)
ESO Science Outreach Network ja University of Turku
Turku, Finland
Puh.: +358 29 4504 358
Sähköposti: eson-finland@eso.org

Connect with ESO on social media