La Sillan perhepotretti

Tässä lennokilla otetussa viikon kuvassa näkyvät lähes kaikki ESO:n La Sillan observatorion kaukoputket. Ne kiemurtelevat 2400 metriä korkean satulamuotoisen vuoren huipulla ja katoavat kaukaisuuteen. Tämä kuva tulee ehdottomasti La Sillan perhealbumiin!

La Silla sijaitsee Chilessä Atacaman autiomaan laitamilla kaukana ihmisen aiheuttamasta valosaasteesta. Alue on kuuluisa pimeästä, kirkkaasta taivaastaan. La Silla on ESO:n ensimmäinen observatorio, joka vihittiin käyttöön vuonna 1969, ja se on säilyttänyt paikkansa tähtitieteen tutkimuksen eturintamassa. La Sillan teleskooppien havaintoja käytetään vuosittain noin 300:ssa tieteellisessä julkaisussa.

Kuvassa oleva suurin kaukoputki on ESO:n 3.6-metrin kaukoputki, johon on kiinnitetty maailman tärkein eksoplaneetan metsästylaite: High Accuracy Radial velocity Planet Searcher, eli HARPS. HARPSin avulla tehtyjen havaintojen ansiosta tähtitieteilijät ovat selvittäneet, että Linnunradan punaisten kääpiöiden ympärillä olevilla ns. elämänvyöhykkeillä on todennäköisesti miljardeja kiviplaneettoja. Ne ovat maailmoja, joissa voisi mahdollisesti olla elämää Aurinkokunnan ulkopuolella.

Oikeudet:

R. Lucchesi/ESO

Kuvasta

Tunnistus:potw2138a
Kieli:fi
Tyyppi:Valokuvallinen
Julkaisupäivä:20. syyskuuta 2021 6:00
Koko:12595 x 8974 px

Kohteesta

Nimi:La Silla
Tyyppi:Unspecified : Technology : Observatory

Kuvaformaatit

Suuri JPEG
21,9 MB
Kokoruudun JPEG
218,9 KB

Zoomattavissa


Taustakuvat

1024x768
236,2 KB
1280x1024
381,5 KB
1600x1200
545,3 KB
1920x1200
656,9 KB
2048x1536
870,8 KB