Tiedotteet 2018

Tilaa uutisia ESO:lta omalla kielelläsi!
ESO on yhä maailman tuotteliain maan pinnalta havaintoja tekevän tähtitieteen observatorio
ann18013-fi — Tiedote
ESO on yhä maailman tuotteliain maan pinnalta havaintoja tekevän tähtitieteen observatorio
8. maaliskuuta 2018: Tuorein kartoitus vuoden 2017 aikana julkaistuista vertaisarvioiduista tieteellisistä julkaisuista osoittaa, että ESO on yhä maailman tuotteliain maan pinnalta havaintoja tekevän tähtitieteen observatorio. Tähtitieteilijät käyttivät ESO:n tutkimuslaitteiden tuottamaa havaintoaineistoa tuottaakseen viime vuonna kaikkien aikojen suurimman määrän, 1085 referoitua julkaisua. Tämä on ensimmäinen kerta ESO:n historiassa, kun ESO:n käyttäjäyhteisön julkaisemien referoitujen tutkimusjulkaisujen määrä on ylittänyt 1000 julkaisua yhden vuoden aikana. Suurin osuus kokonaismäärästä, 629 julkaisua ESO:n nimissä vuonna 2017, tehtiin käyttämällä havaintoaineistoa joko Cerro Paranalin VLT-teleskoopilta (Very Large Telescope) tai VLT-interferometrilta. Kolme tuotteliainta VLT-havaintolaitetta julkaisujen määrällä mitattuna ovat UVES, FORS2 ja X-shooter, jotka mainittiin vastaavasti 133, 106 ja 103 julkaisussa. X-shooter ja MUSE kasvattivat julkaisumääriään suuresti edellisestä vuodesta samoin kuin VIMOS, VISIR ja VST-teleskooppi (VLT Survey Telescope). Havaintoaineisto Cerro Paranalin VISTA-teleskoopilta (Visible and Infrared Survey Telescope for Astronomy) ja VST-teleskoopilta johtivat vastaavasti 101 ja 55 julkaisuun. La Sillalla sijaitsevat havaintolaitteet tuottivat aineistoa kaikkiaan lähes 230 julkaisuun. HARPS säilyi 97 julkaisulla La Sillan ...
Lue lisää
ESO ja Big Science Business Forum 2018
ann18009-fi — Tiedote
ESO ja Big Science Business Forum 2018
2. helmikuuta 2018: Megatiede (engl. Big Science, suuri tiede) on termi, joka kiteyttää tavan, jolla tieteen edistyminen enenevissä määrin riippuu suuren mittakaavan projekteista, joita usein rahoittavat kansalliset hallitukset tai joukko hallituksia, ja jotka johtavat lisääntyvään yhteistyöhön tieteessä ja maailmanlaajuisissa tieteellisissä projekteissa. Se tukeutuu suuriin ja pieniin yrityksiin kaikkialta maailmasta alueilla, jotka ulottuvat kryogeniikkaan, suprajohteisiin, materiaaleihin ja elektroniikkaan sekä uraauurtaviin tähtitieteellisiin teknologioihin. Tästä syystä ESO yhdessä joidenkin Euroopan suurimpien kansainvälisten tiedejärjestöjen kanssa (näihin lukeutuvat mm. CERN, ESA, EMBL ja ESRF) osallistuu tapahtumaan Big Science Business Forum 2018 (BSBF2018) 26.-28.2.2018 Tanskan Kööpenhaminassa. Yli 250:tä yritystä ja järjestöä megatieteiden alalta edustavat yli 650 edustajaa 25 maasta osallistuvat BSBF2018-tapahtumaan, joka siten pyrkii olemaan ensimmäinen "one-stop-shop" (yhden pysähdyksen kauppa) Euroopan yrityksille ja muille sidosryhmille saada tietoja Euroopan megatieteiden järjestöjen tämän hetken tilasta ja tulevaisuudesta. ESO on huomattava megatieteiden esimerkki. Se on kumppani ALMA-teleskoopissa (Atacama Large Millimetre/submillimetre Array), joka on maailman suurin maan pinnalta millimetri- ja alimillimetriaallonpituuksilla havaintoja tekevä ...
Lue lisää
AstroCamera 2018 -kilpailu on avattu
ann18007-fi — Tiedote
AstroCamera 2018 -kilpailu on avattu
1. helmikuuta 2018: ESO kutsuu sinut osallistumaan AstroCamera 2018 -kilpailuun, joka on kansainvälinen tähtitieteen kansantajuistamista ja tähtivalokuvausta tukeva kilpailu. Kilpailun järjestää Hewelianum Centre Puolan Gdańskista. Voittajat saavat palkintoja järjestäjiltä. ESO yhtenä tapahtuman kumppaneista tarjoaa palkintoja kirjojen ja DVD:eiden muodossa osallitujille, jotka saavat kunniamaininnan tuomareilta. Alunperin 1600-luvun tähtitieteilijän Johannes Heveliuksen syntymän 400-vuotisjuhlavuoden kanssa samaan aikaan vuonna 2011 järjestetty kilpailu on avoinna kaikille tähtitieteestä ja tähtivalokuvauksesta kiinnostuneille. Yötaivaan ansiokkaan havaitsijan, Heveliuksen elämä ja saavutukset ovat innostaneet Hewelianum Centren ottamaan AstroCamera-kilpailun vakituiseksi tapahtumaksi. Tänä vuonna kilpailu järjestetään kuudetta kertaa. Kilpailu järjestetään seuraavissa kategorioissa: Kategoria I: Syvän taivaan kohteet (valokuvia tähtijoukoista, galakseista, kaasusumuista, jne.); Kategoria II: Aurinkokunnan kappaleet (valokuvia planeetoista, Kuusta, komeetoista, meteoreista, pimennyksistä, auringon ylikuluista, jne.); Kategoria III: Tähtimaisemat (valokuvia, joissa on maisemanäkymiä yhdessä tähtitieteellisten kohteiden kanssa, esim. tähtitieteelliset kohteet nousevat ja laskevat tai taivaanpallon kierto) Jokainen osallistuja voi lähettää korkeintaan viisi valokuvaa mihin tahansa kategoriaan tai useampaan. Kuitenkin vain yksi valokuva osallistujaa kohden voi saada ...
Lue lisää
Terävämpiä kuvia VLT:n infrapunakameralla
ann18006-fi — Tiedote
Terävämpiä kuvia VLT:n infrapunakameralla
30. tammikuuta 2018: ESO:n VLT-teleskoopilla (Very Large Telescope) on nyt toinen tehokkaan adaptiivisen optiikan laitteiston (AOF) kanssa toimiva havaintolaite. Infrapunahavaintolaite HAWK-I (High Acuity Wide-field K-band Imager) [1] hyötyy nyt myös terävämmistä kuvista ja lyhyemmistä valotusajoista. Tämä on seurausta AOF:n onnistuneesta yhdistämisestä MUSE:n (Multi Unit Spectroscopic Explorer) kanssa. OF (Adaptive Optics Facility) on pitkäkestoinen projekti, joka lähestyy valmistumistaan ESO:n VLT-teleskoopilla. Se tarjoaa adaptiivisen optiikan korjauksen kaikkiin havaintolaitteisiin, jotka on liitetty yhteen VLT:n yksikköteleskoopeista (UT4, joka tunnetaan myös nimellä Yepun). Adaptiivinen optiikka toimii korjaamalla Maan ilmakehän sumentavaa vaikutusta. Tämän päivityksen ansiosta HAWK-I pystyy nyt ottamaan tarkempia kuvia ja tarvitsee aikaisempaa lyhyemmän valotusajan vastaavien tulosten saamiseksi. Käyttämällä AOF:ia tähtitieteilijät voivat nyt saada hyvän kuvanlaadun HAWK-I:llä jopa, kun sääolosuhteet eivät ole täydelliset. Seuraamalla sarjaa uuden järjestelmän testejä, tähtitieteilijöistä ja insinööreistä koostuva käyttöönottoryhmä palkittiin sarjalla näyttäviä kuvia, mukaanlukien yksi Tarantellasumun tähtienmuodostusalueesta Suuressa Magellanin pilvessä. Nämä havainnot mahdollistanut AOF koostuu useasta yhteen pelaavasta osasta. Näihin sisältyvät neljän laserohjaustähden laitteisto ...
Lue lisää
Tyttöjen päivän tapahtuma ESO:n päämajassa Garchingissa Saksassa
ann18004-fi — Tiedote
Tyttöjen päivän tapahtuma ESO:n päämajassa Garchingissa Saksassa
19. tammikuuta 2018: ESO osallistuu 26.4.2018 Saksan Tyttöjen päivän toimintoihin, joissa teknologiayritykset, yliopistot ja tutkimuslaitokset avaavat ovensa koulujen naispuolisille oppilaille antaakseen heille ymmärtämystä tieteen ja teknologian ammateista sekä kannustaakseen nykyistä useampia heistä valitsemaan ammatin STEM-aloilta (Science, Technology, Engineering ja Mathematics eli tiede, teknologia, insinööritaito ja matematiikka). Paikkojen määrä tapahtumaan on rajoitettu. Kirjautuaksesi osallistujaksi, käy Girls’ Day -WWW-sivuilla. ESO:n tyttöjen päivä esittelee ESO:n työtä ja korostaa useita tämän päivän toimintoja, kuten astrofysikaalista tutkimusta, mekaniikan ja optomekaniikan suunnittelua ja yhdentymistä, operaatioita ja paljon muuta. Ohjelmaan sisältyy esittelypuheita sekä käytännön työryhmiä tähtitieteen ja insinööritaidon aloilta. Oppilaat oppivat kuinka tähtitieteellisiä havaintolaitteita rakennetaan, testataan ja käytetään. He oppivat myös kuinka havaintoaineistoa kerätään ja käytetään tähtitieteellisessä tutkimuksessa maailmankaikkeuden suuriin kysymyksiin vastaamiseksi. Tämä tarjoaa oppilaille näkemyksen ESO:n insinöörien ja tähtitieteilijöiden tekemään työhön. Tämän, maailman tuotteliaimman tähtitieteellisen observatorion esittelyn kruunaa suora videolinkki Cerro Paranalille, ESO:n VLT-teleskoopin sijaintipaikalle. Oppilaat voivat puhua 11 000 kilometrin etäisyydellä, tällä Chilen Atacaman autiomaan syrjäisellä vuorenhuipulla, 2600 ...
Lue lisää
Tehokas uusi laite hyväksytty ALMA:lle
ann18003-fi — Tiedote
Tehokas uusi laite hyväksytty ALMA:lle
19. tammikuuta 2018: ALMA:n johtokunta on hyväksynyt uuden spektrometrin kehittämisen osan ALMA-teleskoopista (Atacama Large Millimetre/submillimetre Array) muodostavalle Morita Arraylle. Japanissa kehitetty Morita Array koostuu kahdestatoista 7-metrin antennista ja neljästä 12-metrin antennista. Uusi spektrometri omistetaan neljälle 12-metrin antennille osana ALMA Future Development Program -ohjelmaa, joka pyrkii säilyttämään ALMA:n kyvyn tuottaa merkittäviä tieteellisiä tuloksia. ALMA muodostaa hyvin teräviä kuvia linkittämällä useita antenneja yhteen muodostamaan jättimäisen virtuaaliteleskoopin, joka voi olla halkaisijaltaan 16 milometriä. Morita Array muodostaa yhden osan ALMA:a ja koostuu antenneista, joiden välimatkat ovat pieniä [1]. ACA-antennien keräämät radioaallot käsitellään ACA-korrelaattorissa, joka yhdistää havainnot kaikista antenneista [2]. Tällä hetkellä ACA-korrelaattori on optimoitu käsittelemään signaaleja kahdestatoista 7-metrin antennista. Järjestelmää ei ole optimoitu neljälle 12-metrin antennille, jotka toimivat yhdessä yhden lautasantennin teleskooppina. Tämän kehitystyön seurauksena signaalit 7-metrin antenneista käsitellään yhä ACA-korrelaattorissa ja signaalit 12-metrin antenneista käsitellään erikseen uudessa spektrometrissä, mikä maksimoi Morita Arrayn kyvyt [3]. Uutta GPU-perusteista spektrometriä [4] kehittävät KASI (Korea Astronomy and Space Science Institute) ...
Lue lisää
2018 Insight Astronomy Photographer of the Year -kilpailu on avattu
ann18001-fi — Tiedote
2018 Insight Astronomy Photographer of the Year -kilpailu on avattu
15. tammikuuta 2018: Royal Observatory Greenwich yhteistyössä Insight Investmentin ja BBC Sky at Night Magazinen kanssa on julkaissut Insight Astronomy Photographer of the Year 2018 -kilpailun avainpäivämäärät. Kilpailu on sen vuotuinen maailmanlaajuinen kaikkein kauneimpien ja näyttävimpien kosmosta esittävien kuvien etsintä — oli kyseessä sitten näyttävä kuva valtavista galakseista miljoonien valovuosien etäisyydellä tai dramaattinen kuva yötaivaasta paljon lähempänä kotia. ESO tukee vuoden 2018 kilpailua tarjoamalla tuomarin koulutuksen ja viestinnän osastoltaan (ePOD). Nyt kymmenettä kertaa järjestettävä vuotuinen, valtaisan suosittu kilpailu on avattu osallistujille maanantaina 15. tammikuuta, antaen heille mahdollisuuden viedä kotiin 10 000 Ison-Britannian punnan pääpalkinto. Osallistujilla on aikaa 9.3. asti lähettää kilpailuun jopa 10 kuvaa eri kategorioissa osoitteessa www.rmg.co.uk/astrophoto. Insight Astronomy Photographer of the Year 2018 -kilpailussa on yhdeksän pääkategoriaa: Skyscapes (taivasmaisemat): Maaseudun ja kaupungin maisemakuvia ilta- ja aamuhämärästä sekä yötaivaasta, esittäen Linnunrataa, tähtivanoja, meteorisuihkuja, komeettoja, konjunktioita, tähtikuvioita, haloja ja valaisevia yöpilviä sekä osittain maallisia maisemia. Aurorae (revontulet): Valokuvia eteläisen tai pohjoisen pallonpuoliskon revontulista. ...
Lue lisää
Tulos 81 - 93 / 93