Tiedote

ESO:n Erittäin suuren kaukoputken tieteelliset toiminnot alkavat suunnitelmien mukaan vuonna 2027

11. kesäkuuta 2021

ESO:n Erittäin suuren teleskoopin (ELT) rakennustöiden jatkamista valmistellaan parhaillaan Chilessä Cerro Armazonessa, sillä COVID-19-pandemia pakotti toimintojen sulkemisen vuoden 2020 puolivälissä. ELT:n osia koskeva valmistus- ja suunnittelutyö Euroopassa on kuitenkin edennyt tasaisesti. Tämän monimutkaisen ja kunnianhimoisen, modernin tähtitieteen mullistavan hankkeen kehitystä onkin seurattu tarkasti kuluneen vuoden aikana. ESO:n ELT:n odotetaan aloittavan ensimmäiset tieteelliset havainnot syyskuussa 2027, joka on noin puoli vuotta ”kaukoputken teknisen ensivalon” jälkeen.

Kupolista ja päärakenteiden rakentamisesta vastaava italialainen ACE (Cimolai, Ataldi) on viime viikkojen aikana aloittanut valmistelut ESO:n ELT-toimintojen aloittamiseksi Chilen Atacaman autiomaassa maan viranomaisten asettamien terveys- ja turvallisuusrajoitusten mukaisesti. Näiden tärkeiden toimintojen aloittaminen Chilessä on mahdollistanut maailmanlaajuisen pandemian aiheuttaman vaikutuksen arvoinnin ELT-aikatauluun. Suurin osa hanketyöstä eri puolilla Eurooppaa jatkui haitallisesta ja muuttuvasta pandemiatilanteesta huolimatta vuoden 2020 alusta lähtien, mutta kaukoputken rakennusaikataulu on toistaiseksi kärsinyt noin puolentoista vuoden viiveestä.

Valmistuttuaan ESO:n ELT on maailman suurin optinen kaukoputki, joka kerää enemmän valoa kuin kaikki nykyiset 8—10 metrin kokoluokan teleskoopit yhteensä. Sen 39-metrinen pääpeili ja ainutlaatuinen viiden peilin kokonaisuus yhdistettynä huipputeknologiaan, jolla korjataan ilmakehän vääristymiä. Se tulee ottamaan 15 kertaa tarkempia kuvia kuin Hubble-avaruusteleskooppi. ESO:n ELT tulee haastamaan nykyisiä tieteellisiä rajoja eri tutkimusaloilla. Se tulee merkittävästi edistämään esimerkiksi asuttavien eksoplaneettojen löytöjä, galaksien muodostumisen tutkimusta ja pimeän aineen tutkimisen eri aloja.

Uusi rakennusaikataulu ei vaikuta ESO:n ELT:n tieteellisiin valmiuksiin. Sen aloittaessa tieteelliset operaatiot ELT tulee tarttumaan aikamme suurimpiin tähtitieteellisiin haasteisiin ja se tulee tekemään käsittämättömiä uusia löytöjä.

Haluatko nähdä, miten ELT:tä rakennetaan reaaliajassa? Seuraa rakentamisen edistymistä web-kamerassamme.

Yhteystiedot

Xavier Barcons
Director General
Garching bei München, Saksa
S-posti: dg@eso.org

Roberto Tamai
ELT Programme Manager
Garching bei München, Saksa
Puh.: +49 89 3200 6367
S-posti: rtamai@eso.org

Bárbara Ferreira
ESO Media Manager
Garching bei München, Saksa
Puh.: +49 89 3200 6670
S-posti: press@eso.org

Tiedotteesta

Tunnistus:ann21008

Kuvat

Gazing up in wonder
Gazing up in wonder
Englanniksi
A Dome to the Heavens
A Dome to the Heavens
Englanniksi