Tiedote

Miten ESO vaikuttaa yhteiskuntaan? Uusi julkaisu korostaa ESO:n hyötyjä sen jäsenmailleen

22. tammikuuta 2021

Euroopan eteläinen observatorio (ESO) on Euroopan tutkimuksen, innovoinnin ja yhteistyön malliesimerkki, jolla on laaja-alainen ja merkittävä vaikutus koko yhteiskuntaan. Uudessa “ESO:n yhteiskuntahyödyt”- julkaisussa tarkastellaan ESO:n merkittävyyttä omille jäsenvaltioilleen viidellä eri alalla: tieteessä ja tekniikassa, taloudessa ja innovoinnissa, lahjakkuuksien kehittämisessä, koulutuksessa ja tiedotuksessa sekä kansainvälisessä yhteistyössä ja politiikassa.

Tieteen ja tekniikan alalla ESO ja sen kaukoputket ovat olleet hyvin merkittävässä asemassa useissa uraauurtavissa löydöissä. Esimerkiksi vuonna 2020 myönnettiin fysiikan Nobel-palkinto ESO:n teleskooppeilla tehdystä Linnunradan mustan aukon tutkimuksesta. ESO mahdollistaa tämänkaltaiset löydöt rakentamalla ja operoimalla maailman merkittävimpiä observatorioita, jotka siirtävät tekniikan rajoituksia kauemmas.

ESO:n mahdollistamat innovaatiot ulottuvat myös organisaation toiminnan ulkopuolelle. Esimerkiksi MUSE:ssa, eli ESO:n Very Large Telescope kaukoputken instrumentissa käytössä olevia tekniikoita sovelletaan lääketieteen ja syöpädiagnostiikan käyttöön. Tämän lisäksi ESO tuo taloudellista hyötyä yhteiskunnalle. Vuonna 2019 ESO:n budjetista 60 prosenttia investoitiin teleskooppien ja instrumenttien suunnitteluun ja rakentamiseen. Yli 90 prosenttia siitä investoitiin jäsenvaltioiden teollisuuden ja tutkimuslaitosten johtamiin korkean teknologian innovaatioihin.

ESO:lla on ollut ratkaiseva rooli erilaisten lahjakkuuksien kehittämisessä korkeasti koulutettujen tähtitieteilijöiden, insinöörien ja teknisten asiantuntijoiden opastamisen ja koulutuksen kautta. Pelkästään viimeisen 10 vuoden aikana ESO on kouluttanut yli 260 opiskelijaa yli 40 maasta luonnontieteiden ja tekniikan alalla. Tätä asiantuntemusta on sovellettu myös muilla teollisuuden ja julkisen elämän aloilla, kun ESO-alumnit jatkavat työuriaan koulutuksen, liiketoiminnan kehittämisen, ohjelma- ja projektinhallinnan sekä median ja viestinnän aloilla.

ESO:n viestintä-, koulutus- ja tiedotustoiminta ruokkii luontaista uteliaisuuttamme maailmankaikkeudesta ja lisää tieteen lukutaitoa yhteiskunnassa, sekä innostaa lapsia harrastamaan enemmän luonnontieteitä, teknologiaa, tekniikkaa ja matematiikkaa. Kymmenen viime vuoden aikana ESO on keskimäärin ollut esillä 46:ssa verkkoartikkelissa joka päivä. ESO:n Supernova Planetaario & vierailijakeskuksessa on vuodesta 2018 lähtien käynyt planetaarionäytöksissä 132000 kävijää ja opastetuilla kierroksilla 13000 kävijää.

Yhteistyö- ja kansainvälisenä organisaationa ESO pystyy saattamaan eri maita yhteen luodakseen tieteelliset ja poliittiset valmiudet eri kehitysprojekteihin, jotka eivät olisi mahdollisia yksittäisille jäsenvaltioille. ESO toimii siten tutkimuksen ja kehityksen roolimallina ja on eurooppalaisen tähtitieteen tutkimuksen kulmakivi.

Nämä kaikki ESO:n yhteiskunnalle antamat vaikutukset ovat hyvin nähtävissä kunnianhimoisen ja vallankumouksellisen Erittäin suuren teleskoopin (ELT) rakentamisessa. ELT on ESO:n tuleva lippulaivateleskooppi, jonka on määrä aloittaa toimintansa tällä vuosikymmenellä. ESO:n ELT tulee dramaattisesti muuttamaan tietoamme universumista ja se saa meidät ajattelemaan uudelleen omaa paikkaamme maailmankaikkeudessa.

”ESO on saanut aikaan kolme keskeistä hyötytekijää eurooppalaiselle ja globaalille yhteisölle: Ensinnäkin maailmanluokan observatorion, jonka ansiosta  kansalliset tähtitieteen yhteisöt voivat toimia tehokkaasti observatorion mahdollistamien toimintojen ja instrumenttivaihtoehtojen toimesta, sekä se on mahdollistanut kansalliset hankkeet ESO:n sisällä; toiseksi se on tuonut laajan kokemuksen tähtitieteen megahankkeiden hallinnasta; ja kolmanneksi se on luonut vakaat puitteet, joiden ansiosta maat ovat pystyneet yhdistämään voimavarojaan näiden maailman merkittävimpien hankkeiden mahdollistamiseksi. ELT:n kaltainen projekti on Euroopassa mahdollinen vain ESO:n toimesta", nobelisti Didier Queloz sanoi.

"ESO:n yhteiskuntahyödyt"-julkaisu on nyt luettavissa verkossa.

Linkit

Yhteystiedot

Anna-Lynn Wegener
ESO Head of Communications
Garching bei München, Saksa
S-posti: Anna-Lynn.Wegener@eso.org

Tiedotteesta

Tunnistus:ann21002

Kuvat

Impact areas of ESO
Impact areas of ESO
Englanniksi
ESO’s Benefits to Society hashtag
ESO’s Benefits to Society hashtag
Englanniksi