Tiedote

Tiedotus: Lehdistötilaisuus ESO Supernova-planetaarion ja -vierailijakeskuksen avajaisista

29. maaliskuuta 2018

ESO isännöi lehdistötilaisuutta 26.4.2018 kello 13:00 CEST päämajassaan Garchingissa, Saksassa, esitellen ESO Supernova-planetaarion ja -vierailijakeskuksen sen avajaisten kunniaksi.

Keskus esitellään medialle ja haastatteluihin annetaan mahdollisuuksia. Sekä näyttelykierros että planetaarioesitys on tarjolla.

Lehdistötilaisuus järjestetään saksaksi, mutta haastatteluita voidaan tehdä englanniksi. Materiaalia jaetaan molemmilla kielillä milloin mahdollista.

Tämä kutsu on esitetty yksinomaan median edustajille. Lehdistötilaisuuteen osallistuminen edellyttää aitojen median edustajien rekisteröitymistä verkkokaavakkeen täyttämällä.

Tila on rajoitettu, joten suosittelemme aikaista rekisteröitymistä.

ESO Supernova-planetaario ja -vierailijakeskus on suurelle yleisölle tarkoitettu huippuluokan tähtitiedekeskus sekä koulutuslaitos, joka sijaitsee ESO:n päämajan yhteydessä Garchingissa, Münchenin lähellä. Keskuksessa on Saksan, Itävallan ja Sveitsin alueen suurin kallistettu planetaario ja interaktiivinen näyttely, joka jakaa tähtitieteen ja ESO:n ihmeellistä maailmaa innostaakseen tulevia sukupolvia arvostamaan ja ymmärtämään maailmankaikkeutta ympärillämme. Kaikki sisältö on tarjolla englanniksi ja saksaksi ja sisäänpääsy on maksuton, mutta edellyttää ennakkovarauksen. Lisätietoja saat osoitteesta: supernova.eso.org.

ESO Supernova-planetaario ja -vierailijakeskus on Euroopan eteläisen observatorion (ESO) ja Heidelbergin teoreettisen tutkimuksen instituutin (HITS) yhteistyöhanke. Rakennuksen on lahjoittanut saksalainen Klaus Tschiran säätiö (KTS) ja ESO huolehtii sen toiminnasta.

Lehdistötilaisuus käsittää ESO:n, KTS:n, HITS:n ja arkkitehtien esitelmiä.

Täältä löytyy tietoja kuinka paikalle löytää tiensä.

Huomaattehan, että paikoitustila on rajoitettua tapahtumapaikalla ja suosittelemme, että saavutte julkisilla kulkuvälineillä, mikäli vain mahdollista.

Lisätietoja

ESO Supernovaa ylpeänä tukee Evans & Sutherland.

KTS

Fyysikko ja yksi SAP:n perustajista Klaus Tschira (1940–2015) loi säätiön Klaus Tschira Stiftung (KTS) vuonna 1995. Se on yksi Euroopan suurimmista yksityisesti rahoitetuista voittoa tavoittelemattomista säätiöistä. Säätiö tukee luonnontieteiden, matematiikan ja tietojenkäsittelytieteiden edistämistä sekä pyrkii kohottamaan näiden alojen arvostusta. Säätiön tukitoiminta alkaa lastentarhoista ja jatkuu kouluihin, yliopistoihin ja tutkimuslaitoksiin. Säätiö taistelee uusien tieteellisen tiedon siirtomenetelmien puolesta ja tukee tieteen tulosten sekä kehittämistä että ymmärrettävää julkistamista. ESO Supernova on KTS:n lahjoitus ja ESO vastaa sen toiminnasta.

HITS

Fyysikko ja yksi SAP:n perustajista Klaus Tschira (1940–2015) sekä Klaus Tschira -säätiö perustivat yksityisen ja voittoa tavoittelemattoman tutkimuslaitoksen Heidelberger Institut für Theoretische Studien (HITS gGmbH) vuonna 2010. HITS tekee luonnontieteiden, matematiikan ja tietojenkäsittelytieteiden perustutkimusta keskittyen suurten tietomäärien käsittelyyn, luokitteluun ja analysointiin. Tutkimusalueet ulottuvat molekyylibiologiasta astrofysiikkaan. HITS:n osakkaat ovat Klaus Tschira -säätiön alainen HITS-säätiö, Heidelbergin yliopisto ja Karlsruhen teknologinen korkeakoulu. HITS tekee myös yhteistyötä muiden yliopistojen ja tutkimuslaitosten sekä teollisuuskumppanien kanssa. HITS:n perusrahoitus tulee HITS-säätiöltä, jota rahoittaa Klaus Tschira -säätiö. Pääasialliset ulkoiset rahoitustahot ovat Saksan opetus- ja tutkimusministeriö, Saksan tutkimussäätiö ja Euroopan unioni.

ESO

ESO on Euroopan johtava hallitustenvälinen tähtitieteen organisaatio ja ylivoimaisesti maailman tieteellisesti tuotteliain tähtitieteellinen observatorio. ESO:lla on 15 jäsenmaata: Alankomaat, Belgia, Espanja, Iso-Britannia, Italia, Itävalta, Portugali, Puola, Ranska, Ruotsi, Saksa, Suomi, Sveitsi, Tanska ja Tšekin tasavalta, joiden lisäksi Chile toimii laitteistojen sijoitusmaana ja Australia strategisena kumppanina. ESO toteuttaa kunnianhimoista ohjelmaa, joka keskittyy tehokkaiden maanpäällisten havaintovälineiden suunnitteluun, rakentamiseen ja käyttöön. Välineiden avulla tähtitieteilijät voivat tehdä merkittäviä tieteellisiä löytöjä. ESO:lla on myös johtava asema tähtitieteen tutkimuksen kansainvälisen yhteistyön edistämisessä ja organisoinnissa. ESO:lla on Chilessä kolme ainutlaatuista huippuluokan observatoriota: La Silla, Paranal ja Chajnantor. ESO:lla on Paranalilla VLT-teleskooppi (Very Large Telescope) ja siihen liittyvä, maailmanlaajuisesti johtava VLTI-interferometri, sekä kaksi kartoitusteleskooppia. VISTA toimii infrapuna-alueella ja VST-teleskooppi näkyvän valon aallonpituuksilla. ESO on myös merkittävä kumppani kahdessa Chajnantorin laitteistossa, APEX-teleskoopissa ja ALMA-teleskoopissa, joka on maailman suurin tähtitieteellinen projekti. Lähellä Paranalia sijaitsevalla Cerro Armazonesilla ESO rakentaa 39-metrin kokoista ELT-teleskooppia (Extremely Large Telescope), josta tulee “maailman suurin tähtitaivasta havainnoiva silmä”.

Linkit

Yhteystiedot

Rami Rekola
ESO:n tiedeviestintäverkoston Suomen edustaja
Tuorlan observatorio
Sähköposti: rareko@utu.fi

Richard Hook
ESO Public Information Officer
Garching bei München, Germany
Puh.: +49 89 3200 6655
Matkapuhelin: +49 151 1537 3591
Sähköposti: pio@eso.org

Tania Johnston
ESO Supernova Coordinator
Garching bei München, Germany
Puh.: +49 89 320 061 30
Matkapuhelin: +49 170 867 5293
Sähköposti: tjohnsto@eso.org

Oana Sandu
Community Coordinator & Strategy Officer
ePOD
Puh.: +49 89 320 069 65
Sähköposti: osandu@partner.eso.org

Tiedotteesta

Tunnistus:ann18022

Kuvat

ESO Supernova opening poster
ESO Supernova opening poster
Englanniksi