Tiedote

Irlannin hallitus ilmoittaa sitoutumisestaan liittyä ESO:on

11. lokakuuta 2017

Irlannin Tánaiste (varapääministeri) sekä liike-elämän, yritysten ja innovaatioiden ministeri Frances Fitzgerald TD on ilmoittanut hänen hallituksensa sitoutumisesta neuvotteluiden aloittamiseksi ESO:on liittymiseksi yhtenä jäsenvaltiona. Hallitus haluaa neuvotteluiden päättyvän vuoden 2018 viimeiseen neljännekseen mennessä, kun Dáil Eireann (Irlannin parlamentti) on sen allekirjoittanut ja ESO:n johtokunta on sen ratifioinut. Irlannista tulisi siten ESO:n 16. jäsenvaltio.

Hallituksen ilmoitus merkitsee erään vuonna 2015 ilmoitetun päälinjan saavuttamista, jolloin Irlannin Innovaatio 2020 strategia julkistettiin ja siinä identifioitiin tarve vahvistaa kansainvälisiin tutkimusorganisaatioihin kuuluminen, ESO mukaanlukien. Tämä ilmoitus on jatkoa useiden vuosien ajan käytyihin epämuodollisiin keskusteluihin Irlannin tähtitieteen organisaation ja ESO:n välillä mahdollisesta jäsenyydestä ja muodollisista keskusteluista hallituksen viranomaisten kanssa tammikuusta 2016 alkaen, jolloin hallitus ilmoitti, että jäsenyysneuvoittelut aloitetaan.

ESO:n pääjohtaja Xavier Barcons kertoo tämän päätöksen merkityksestä: “Irlanti tulee olemaan tärkeä ja erittäin tervetullut ESO:n jäsen. Heillä on hyvin kehittynyt ja kasvava tutkimusyhteisö, joka on aktiivinen kaikilla ESO:n yksiköiden tekemillä tutkimusalueilla, mikä yhdistyy heidän halukkuuteensa liittyä ESO:on. Tämän lisäksi Irlannilla on nopeasti kehittyvä korkean teknologian teollisuussektori, joka hyötyisi pääsystä ESO:n jäsenyyden myötä tuleviin instrumentaatio- ja teollisuusmahdollisuuksiin.”

Liittymällä ESO:on Irlanti vahvistaa sen jo rikasta tähtitieteen perintöä. Useiden vuosikymmenien ajan 1800-luvulla Irlannissa oli maailman suurin teleskooppi nimeltään Leviathan of Parsonstown, joka on 1.8-metrin peiliteleskooppi Birr Castlessa.

Lisätietoja

ESO on Euroopan johtava hallitustenvälinen tähtitieteen organisaatio ja maailman tieteellisesti tuotteliain tähtitieteellinen observatorio. ESO:lla on 16 jäsenmaata: Alankomaat, Belgia, Brasilia, Espanja, Iso-Britannia, Italia, Itävalta, Portugali, Puola, Ranska, Ruotsi, Saksa, Suomi, Sveitsi, Tanska ja Tšekin tasavalta. ESO toteuttaa kunnianhimoista ohjelmaa, joka keskittyy tehokkaiden maanpäällisten havaintovälineiden suunnitteluun, rakentamiseen ja käyttöön. Välineiden avulla tähtitieteilijät voivat tehdä merkittäviä tieteellisiä löytöjä. ESO:lla on myös johtava asema tähtitieteen tutkimuksen kansainvälisen yhteistyön edistämisessä ja organisoinnissa. ESO:lla on Chilessä kolme ainutlaatuista huippuluokan observatoriota: La Silla, Paranal ja Chajnantor. ESO:lla on Paranalilla Very Large Telescope (VLT), maailman kehittynein näkyvää valoa havainnoiva tähtitieteellinen observatorio, ja kaksi kartoitusteleskooppia. VISTA toimii infrapuna-alueella ja on maailman suurin kartoitusteleskooppi. VLT Survey Telescope on suurin vartavasten taivaan näkyvän valon kartoitukseen suunniteltu teleskooppi. ESO on yksi maailman suurimman tähtitieteellisen projektin, ALMA-teleskoopin pääyhteistyökumppaneista. Lähellä Paranalia sijaitsevalla Cerro Armazonesilla ESO rakentaa 39-metrin kokoista ELT -teleskooppia (Extremely Large Telescope), josta tulee “maailman suurin tähtitaivasta havainnoiva silmä”.

Linkit

Yhteystiedot

Rami Rekola
ESO:n tiedeviestintäverkoston Suomen edustaja
Tuorlan observatorio
Sähköposti: rareko@utu.fi

Richard Hook
ESO Public Information Officer
Garching bei München, Germany
Puh.: +49 89 3200 6655
Matkapuhelin: +49 151 1537 3591
Sähköposti: rhook@eso.org

Tiedotteesta

Tunnistus:ann17070

Kuvat

ESO logo and Irish flag
ESO logo and Irish flag
Englanniksi