Tiedote

Harvinainen vieras Paranalin taivaalla

Komeetta 252P/LINEAR kuvattu ESO:n kokotaivaan kuvauksen retkikunnan valokuvassa

5. huhtikuuta 2016

ESO:n valokuvalähettiläs Petr Horálek on parhaillaan Chilessä ESO:n kokotaivaan kuvauksen retkikunnan jäsenenä ja samalla kartuttaa 360-asteen valokuvien kokoelmaa planetaarioesitysten käyttöön. Materiaalia tullaan käyttämään ESO:n planetaario- ja vierailukeskus Supernovassa, mitä rakennetaan parhaillaan ESO:n päämajan yhteyteen Garchingissa Saksassa. Lämpimikseen hän otti tämän hämmästyttävän monipuolisen kuvan VLT:n sijoituspaikan Paranalin observatorion yllä olevasta yötaivaasta. Valokuvauksen taian ansiosta Petr on myös itse valokuvassa ihaillen hänen yläpuolella avautuvaa tähtitaivasta.

Linnunrata kaareutuu tähtitieteilijöiden hotellin La Residencian valaistun kuvun yläpuolella. Hotelli on erityisesti suunniteltu siten, että se ei aiheuta lainkaan valosaastetta, mikä voisi häritä teleskooppien toimintaa. Eteläisen tähtitaivaaan upeisiin kohteisiin kuuluvat Magellanin pilvet ovat näkyvissä aivan Residencian kuvun yläpuolella ja ne ovat selvästi nähtävissä tässä erittäin vaikuttavassa kuvassa.

Kuvassa vasemmalla näkyy kaksi kirkasta oranssin väristä kohdetta. Vasemmanpuoleisin on planeetta Mars, mikä parhaillaan tulee lähemmäs Maata ja siitä oikealle on Antares. Se on kaukainen punainen jättiläistähti, minkä nimi tarkoittaa juuri sopivasti “Marsin kilpailijaa”. Aivan niiden alapuolella väriltään valkoisempana on planeetta Saturnus.

Todella harvinainen kohde on kuvassa vasemmalla taivaalla aivan horisontin yläpuolella näkyvä utuinen vihertävä pallo, mikä on komeetta 252P/LINEAR. Se löydettiin huhtikuussa 2000 ja 252P/LINEAR menee Maan ja Jupiterin vierestä, mikä jatkuvasti häiritsee sen rataa omalla vetovoimallaan. Maaliskuussa se ohitti Maan erityisen läheltä, mutta se on vieläkin huomattava kohde taivaalla, kun sen ympärillä oleva kaasu hohtaa eteerisen vihreänä pallona.

Linkit

Richard Hook
ESO Public Information Officer
Garching bei München, Germany
Puh.: +49 89 3200 6655
Matkapuhelin: +49 151 1537 3591
S-posti: rhook@eso.org

Tiedotteesta

Tunnistus:ann16023

Kuvat

Paranal sky with comet
Paranal sky with comet
Englanniksi
The Fulldome Expedition team arrives in Santiago
The Fulldome Expedition team arrives in Santiago
Englanniksi